Sensijaan tein sen ainoan tempun, jolla voin saattaa hänet vimmastumaan ja herättää hänessä entistä katkerampaa vihaa itseäni kohtaan, sillä tiesin, että Dejah Thoris minun kuoltuani kyllä keksisi jonkun keinon kuollakseen, ennenkuin he ehtisivät häntä rääkätä ja häväistä.
Kaikista thernin kunnioittamista ja palvomista pyhän pyhistä esineistä on arvokkain hänen kaljua päätään peittävä keltainen peruukki ja sen jälkeen pyöreä kultalevy suurine, säihkyvine jalokivineen, joka on kymmenennen arvoluokan jäsenten merkki.
Tiesin sen ja riuhtaisin peruukin ja kultalevyn päästäni, singoten halveksien ne pihan kiveykselle. Sitten poljin keltaisia hiuksia, ja kun parvekkeelta kohosi raivoisa huuto, syljin pyhän diademin päälle.
Matai Shang punertui kiukusta, mutta Thuridia huvitti, ja hän hymyili ilkeästi, sillä hänestä ne kappaleet eivät olleet pyhiä. Ettei hän olisi kuitenkaan saanut kovin paljon nauttia teostani, huudahdin: "Ja samalla tavalla tein Issuksen, ikuisen elämän jumalattaren, pyhille esineille, ennenkuin heitin itse Issuksen häntä aikoinaan palvoneelle rahvaalle, joka repi hänet kappaleiksi omassa temppelissään."
Se katkaisi Thuridin virnailun, sillä hän oli ollut Issuksen suosiossa ja korkeassa asemassa tämän valta-aikana.
"Lopettakaamme tämä herjaaminen!" hän kiljaisi thernien isälle.
Matai Shang ojensihe suoraksi ja kumartuen parvekkeen reunalle päästi suustaan samanlaisen kaamean huudon, jollaisella olin aikaisemmin kuullut Dorin laakson yläpuolella olevalla Kultaisten kallioiden parvekkeella seisovien pappien kutsuvan peloittavia valkeita apinoita ja kamalia kasvi-ihmisiä niiden uhrien kimppuun, jotka salaperäisen Iss-virran leveässä uomassa ajelehtivat silianeja kuhisevaa Korus-järveä kohti.
"Päästäkää surma valloilleen!" karjaisi hän, ja heti paikalla avautui kaksitoista tornin juuressa olevaa ovea ja niistä syöksyi pihalle yhtä monta raivoisaa, hirveätä banthia.
En ollut ensi kertaa taistelussa Barsoomin hurjien leijonien kanssa, mutta en koskaan ollut yksin joutunut ottelemaan kahdentoista kanssa yhtä aikaa. Vaikka minulla olikin rohkea Woola apunani, niin näin epätasainen kamppailu ei voinut päättyä muutoin kuin yhdellä tavalla.
Aluksi pedot arastelivat soihtujen kirkasta valoa. Mutta pian niiden silmät tottuivat siihen, ja ne huomasivat Woolan ja minut. Harjat jäykkinä ja kumeasti karjuen ne alkoivat lähestyä meitä pieksäen kellertäviä kupeitaan voimakkailla hännillään.