Pedon ammottavan, kamalan kidan ja takapuolessa olevan myrkkypistimen rinnalla tuntui pitkä miekkani todellakin surkean mitättömältä puolustusaseelta. Ja toivotonta olisi minun ollut koettaa välttää hirviön salamannopeita liikkeitä tai piiloutua sen tuhansilta verkkomaisilta silmiltä, jotka peittivät kolme neljännestä sen kammottavasta päästä, niin että otus voi samalla hetkellä nähdä kaikkiin suuntiin.
Jopa voimakas ja rohkea Woolakin näytti avuttomalta kuin kissan poikanen joutuessaan tätä otusta vastaan. Mutta pakoon ei ollut yrittämistäkään, eikä sitäpaitsi ollut tapaistani kääntää selkääni vaaralle. Jäin niin ollen paikalleni, Woolan sijoittuessa muristen kupeelleni, ja toivoin vain saavani kuolla, kuten olin aina elänytkin — taistellen.
Samalla kun otus oli jo aivan kimpussamme, välähti mieleeni yksi vähäinen voiton mahdollisuus. Jos vain saisin tehottomaksi eläimen myrkkypistimen, joka uhkasi meitä varmalla kuolemalla, niin taistelu ei enää olisi niin epätasainen.
Heti kun tulin sitä ajatelleeksi, käskin Woolan hypätä kiinni hirviön päähän, ja kun koiran valtavat leukapielet pureutuivat otuksen kamalaan naamaan ja välkkyvät hampaat upposivat luuhun ja rustoon sekä toisen ison silmän alaosaan, kumarruin ahdistajamme kookkaan ruhon alle sen kohotessa ilmaan ja vetäessä Woolan ylös maasta voidakseen kääntää pistimensä ruumiinsa alitse ja iskeä sen päässään riippuvaan otukseen.
Laittautuessani myrkyllisen kärjen tielle uhittelin pikaista kuolemaa, mutta se oli ainoa keino. Kun peloittava ase ammahti salamannopeasti minua kohti, sivalsin pitkällä miekallani ripeän iskun, joka katkaisi tuhoisan elimen aivan sen juuresta, läheltä loistavatäpläistä ruumista.
Sitten sattui eläimen toinen vahva takajalka väkivasaran lailla keskelle rintaani, niin että melkein huumautuneena ja henkeäni haukkoen sinkouduin ilmassa leveän viertotien poikki sitä reunustavan viidakon pensaikkoon.
Onneksi lensin puiden runkojen välitse. Jos olisin sattunut niihin, olisin loukkautunut pahasti, jollen suorastaan hengenvaarallisesti; siksi rajun vauhdin oli eläimen tavaton jalka minulle antanut.
Vaikka pääni menikin sekaisin, niin kompuroin kuitenkin seisaalleni ja hoipuin auttamaan Woolaa. Peto liiteli tällöin kolmen metrin korkeudella pieksäen rajusti kaikilla kuudella vankalla raajallaan päähänsä tarrautunutta kalotia.
En edes kiitäessäni ilmassa ollut hellittänyt pitkää miekkaa kädestäni. Nyt juoksin ottelevien hirviöiden alle ja upotin sen kärjen useita kertoja siivekkääseen petoon.
Otus olisi helposti voinut kohota niin korkealle, etten olisi ylettynyt siihen, mutta sille ei vaara ilmeisesti johtunut mieleen sen enempää kuin Woolalle tai minullekaan, sillä se laskeutui äkkiä minua kohti ja iski vankat leukansa olkapäähäni, ennenkuin ehdin väistää.