"Barsoomin keltaisia ihmisiä!" kirkaisi Thuvan Dihn, ikäänkuin hänen olisi vielä nytkin, nähdessään nämä miehet, ollut vaikea uskoa, että se rotu, jonka odotimme tapaavamme piiloutuneena tähän syrjäiseen ja eristettyyn maahan, todella oli olemassa.
Vetäydyimme lähellä olevan kiven suojaan tarkkailemaan pienen seurueen puuhia. Miehet seisoivat yhdessä sikermässä toisen ison kiven juurella selin meihin päin.
Yksi heistä tirkisteli graniittimöhkäleen nurkitse ikäänkuin pitäen silmällä jotakin vastaiselta puolelta saapuvaa henkilöä.
Pian hänen vaanimansa olento ilmestyi näköpiiriini, ja näin, että hän oli myöskin keltainen mies. Kaikilla heillä oli yllään upeat turkit, kuudella ensinmainitulla musta- ja keltaviiruisesta orlukin nahasta, kun taas yksinään lähestyvän miehen tamineet olivat hohtavan valkoisesta aptinnahasta.
Keltaisilla miehillä oli aseinaan kaksi miekkaa, ja kunkin selässä riippui lyhyt heittokeihäs. Vasempaan käsivarteen oli kiinnitetty maljamainen kilpi, joka ei ollut tavallista lautasta suurempi, ja kovera puoli oli ulospäin, vastustajaa kohti.
Nämä kilvet näyttivät surkean pieniltä ja turhanpäiväisiltä puolustusvälineiltä kohtalaistakaan miekkamiestä vastaan, mutta myöhemmin sain nähdä, mikä tarkoitus niillä oli ja kuinka hämmästyttävän taitavasti keltaiset miehet niitä käsittelivät.
Huomioni kiintyi heti kullakin sotilaalla olevaan toiseen miekkaan. Nimitän sitä miekaksi, mutta itse asiassa se oli terävä säilä, jonka päässä oli koukku.
Toinen miekka oli suunnilleen yhtä pitkä kuin koukkupäinen vehje, pituudeltaan pitkän ja lyhyen miekkani väliltä. Se oli suora ja kaksiteräinen. Mainitsemieni aseiden lisäksi kullakin miehellä riippui varushihnoista tikari.
Kun valkoturkkinen mies lähestyi, niin väijyvät tarttuivat lujemmin miekkoihinsa — koukkupäinen oli vasemmassa, suora oikeassa kädessä, kun taas pikku kilpi tanakasti oli vasemmassa ranteessa metallisen renkaan kannattamana.
Kun yksinäinen sotilas saapui toisten kohdalle, niin he kaikki kuusi hyökkäsivät hänen kimppuunsa päästäen hornamaisen kiljunnan, joka eniten muistutti lounaisten valtioiden apashien sotahuutoa.