Kun taistelu oli päättynyt, kääntyi uusi tuttavamme minuun päin, irroitti kilven ranteestaan ja tarjosi sitä minulle. En tietänyt, mitä hänen menettelynsä merkitsi, mutta arvelin hänen sillä tavoin tahtovan osoittaa kiitollisuuttaan.
Myöhemmin kuulin, että kilven antaja siten kuvaannollisesti osoitti olevansa valmis uhraamaan henkensä vastalahjaksi jostakin suuresta palveluksesta. Ja minun oli odotettu kieltäytyvän, kuten empimättä teinkin.
"Ota sitten Talulta, Marentinan ruhtinaalta", lausui keltainen mies, "tämä kiitollisuuden merkki." Näin sanoen hän pisti kätensä avaran turkkinsa liepeen alle ja veti esille rannerenkaan, jonka hän kiinnitti käteeni. Sitten hän suoritti saman toimituksen Thuvan Dihnille. Senjälkeen hän kysyi nimeämme ja kotimaatamme. Hän näytti olevan hyvin perehtynyt ulkomaailman maantietoon, ja kun selitin olevani Heliumista, hän kohotti kulmiaan.
"Vai niin", hän huomautti, "olet etsimässä hallitsijaanne ja hänen seuruettaan?"
"Mitä tiedät heistä?" kysyin.
"En paljoakaan muuta kuin että he joutuivat setäni Salensus Ollin, jeddakien jeddakin, Okarin, Barsoomin keltaisen kansan maan, hallitsijan vangiksi. Heidän kohtalostaan en tiedä mitään, sillä olen sodassa setäni kanssa, joka tahtoisi musertaa valtani Marentinan ruhtinaskunnassa.
"— Nämä sotilaat, joiden käsistä juuri pelastitte minut, on hän lähettänyt väijymään ja surmaamaan minut, sillä he tietävät, että saavun usein yksin metsästämään pyhiä apteja, joita Salensus Oll innokkaasti palvoo. Hänen vihansa johtuikin osaksi siitä, että kammoan hänen uskontoansa. Mutta pahimmin hän pelkää kasvavaa valtaani ja suurta puoluetta, jolla on kannattajia kautta koko Okarin ja joka pyrkii korottamaan minut Okarin hallitsijaksi ja jeddakien jeddakiksi hänen sijastaan.
"— Hän on julma ja tyrannimainen valtias, ja jollei häntä niin kovasti pelättäisi, niin voisin yhdessä yössä koota armeijan, joka lakaisisi tieltään hänen harvalukuiset uskolliset kannattajansa. Oma kansani on minulle uskollinen, eikä pieni Marentinan laakso ole vuoteen maksanut Salensus Ollille veroa.
"— Eikä hän saa meitä väkivoimalla nujerretuksi, sillä kymmenkunta miestä voi puolustaa Marentinaan vievää ahdasta solaa miljoona-armeijaa vastaan. Mutta nyt sinun asioihisi! Kuinka voin auttaa teitä? Palatsini on käytettävissänne, jos osoitatte minulle sen kunnian, että tulette Marentinaan."
"Kun tehtävämme on suoritettu", vastasin, "noudatamme mielihyvin kutsuasi. Mutta nyt autat meitä parhaiten neuvomalla meille tien Salensus Ollin hoviin ja jonkun keinon, jolla pääsisimme kaupunkiin ja palatsiin tai yleensä siihen paikkaan, missä ystävämme ovat vangittuina."