"Siunatkoon, enkös minä olekaan kuollut?"

He kääntyivät ja näkivät Esmeraldan istuvan lattialla silmät pyöreinä päässä, ikäänkuin ei voisi uskoa näkemäänsä.

Kun Jane Porter oli ollut ampumaisillaan Esmeraldan, oli leijona juuri silloin karjahtanut, ja se pelasti neekerittären hengen, sillä tyttö oli vavahtanut, jolloin revolverin suu kääntyi syrjään ja luoti tunki vahinkoa tekemättä lattiaan.

Nyt laukesi Jane Porterin jännitys, ja hän heittäytyi penkille ja purskahti kirkuvaan, hysteeriseen nauruun.

KUUDESTOISTA LUKU

"Tuiki merkillistä"

Monen kilometrin päässä majasta etelään, hiekkaisella rantakaistaleella, seisoi kaksi vanhaa miestä väitellen.

Edessä oli aukea Atlantin valtameri, takana mustain maanosa ja ympärillä viidakon läpitunkematon pimeys.

Villit eläimet karjuivat ja murisivat, kauheita ja pahaenteisiä ääniä kantautui heidän korviinsa. He olivat kulkeneet pitkiä matkoja etsiessään leiripaikkaansa, mutta aina menneet väärään suuntaan. He olivat niin toivottomasti eksyksissä kuin jos äkkiä olisivat joutuneet toiseen maailmaan.

Tuollaisena hetkenä heidän älynsä joka kipinän täytyi kai kohdistua ylen tärkeään kysymykseen, josta riippui heidän elämänsä tai kuolemansa: kuinka he osaisivat takaisin majalle.