Hän otti sen käteensä ja koetti käsitellä sitä samoin kuin oli nähnyt merimiesten tekevän. Se oli kiperää työtä ja teki kipeää hänen paljaille jaloilleen, mutta hän jatkoi uutterasti kunnes oli osaksi paljastanut ruumiin, jonka hän sitten veti ylös haudasta ja jätti lojumaan sen reunalle.
Sitten hän kaivoi edelleen, ja pian oli arkkukin esillä. Sen hän nosti myös ja pani ruumiin viereen. Sitten hän täytti pienemmän kuopan haudan pohjalla, pani ruumiin jälleen paikalleen, lapioi kaikki umpeen, levitti päälle risut ja astui arkun luo.
Neljä merimiestä oli hikoillut sitä kantaessaan — Apinain Tarzan nosti arkun yhtä helposti kuin tyhjän laatikon ja vei sen tiheimpään viidakkoon, sidottuaan ensin lapion köydellä selkäänsä.
Raskas taakka mukanaan ei hän tosin voinut heilutella itseään puusta puuhun, kuten tavallisesti, ja siksi hän nyt kulki polkuja pitkin, päästen kuitenkin aika nopeasti eteenpäin. Useita tunteja hän marssi koilliseen, kunnes hänen eteensä tuli läpitunkematon vesakkometsä köynnöksineen ja rönsyineen. Silloin hän kapusi puiden alimmille oksille ja saapui neljännestunnin kuluttua sille apinain kokouspaikalle, missä he pitivät neuvottelujaan tai viettivät kaameita tappojuhliaan.
Keskellä tätä aluetta, likellä rumpua ja alttaria, hän alkoi kaivaa kuoppaa. Se oli kovempaa työtä kuin lapioida äsken peitettyä hautaa, mutta Tarzan oli sisukas ja jatkoi kaivamistaan, kunnes lopulta kuoppa oli kyllin syvä arkun kätköpaikaksi.
Miksi hän oli ryhtynyt tähän työhön tuntematta arkun sisällyksen arvoa?
Apinain Tarzanilla oli ihmisen ruumis ja ihmisen aivot, mutta hän oli apina kasvatuksensa ja ympäristönsä vuoksi. Hänen aivonsa sanoivat hänelle, että arkussa oli jotakin arvokasta, sillä muutoinhan miehet eivät olisi sitä kätkeneet. Hänen kasvatuksensa oli opettanut häntä matkimaan kaikkea uutta ja tavatonta, ja nyt sai lisäksi hänen luonnollinen uteliaisuutensa, joka on yhtä ominainen ihmisille kuin apinoille, hänet koettamaan avaamaan arkkua ja tutkimaan, mitä siinä oli.
Mutta raskas kansi ja vahvat raudoitukset olivat liikaa hänenkin taidolleen ja suunnattomalle voimalleen, eikä hänellä ollut muuta neuvoa kuin haudata arkku, saamatta uteliaisuuttaan tyydytetyksi.
Kun Tarzan sitten taas oli saapunut majan luo, oli jo aivan pimeä. Pikku rakennuksessa paloi valo, sillä Clayton oli löytänyt avaamattoman öljyastian, joka oli ollut koskematta kaksikymmentä vuotta. Se kuului alkujaan siihen varastoon, jonka Musta Mikko oli jättänyt Claytonille. Lamput olivat vielä myöskin käyttökelpoisia, ja niinpä Tarzanin kummastukseksi majan sisällä oli yhtä valoisaa kuin päivällä.
Hän oli usein itsekseen miettinyt, mihin lamppuja oikeastaan käytettiin. Hänen kirjansa ja kuvansa olivat kertoneet hänelle, mitä ne olivat, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka ne saatiin lähettämään luotaan ihmeellistä auringonvaloa, jota kuvissa oli näkynyt niistä virtaavan ympärillä oleviin esineihin.