Toinen oli Arrow, toinen pieni ranskalainen risteilijä. Jälkimmäisen kannella seisoi suuri joukko miehiä, katsellen rannalle; Clayton ja toiset hänen jäljessään tulleet ymmärsivät, että kanuuna oli laukaistu herättämään heidän huomiotaan, jos he vielä olisivat majassa.
Molemmat laivat olivat jokseenkin kaukana rannasta, ja epäiltävää oli, voisiko laivaväki kaukoputkellaan nähdä pienen seurueen, joka heilutteli heille hattujaan.
Esmeralda oli irroittanut punaisen esiliinansa ja liehutti sitä kiihkeästi päänsä yllä, mutta Clayton, joka pelkäsi, ettei sekään ehkä näkyisi, kiirehti pohjoiselle niemekkeelle, missä hänen kokkonsa oli valmiina sytytettäväksi.
Sekä hänestä itsestään että hänen onnettomuustovereistaan tuntui kokonaiselta iankaikkisuudelta, ennen kuin hän ehti kuivan puu- ja risukasan luo.
Kun hän vihdoin oli tunkeutunut tiheikön puhki ja taas sai näkyviinsä alukset, hämmästyi hän kovasti huomatessaan Arrowin kohottavan purjeita ja risteilijän olevan matkalla.
Nopeasti hän sytytti rovion monesta kohden ja kiirehti sitten niemen uloimpaan kärkeen. Siellä hän riuhtaisi yltään paitansa, sitoi sen oksaan ja alkoi sitä heiluttaa edestakaisin.
Mutta alukset jatkoivat vain matkaansa, ja hän oli jo luopunut kaikesta toivosta, kun yli metsän nouseva valtava savupatsas herätti risteilijän tähystäjän huomiota. Heti sitten suuntautui kymmenkunta kaukoputkea rannikkoa kohti.
Clayton näki molempien alusten kääntyvän. Arrow jäi rauhallisesti keinumaan valtameren aalloille, mutta risteilijä lähti verkalleen maata kohti.
Jonkun matkan päähän se pysähtyi, ja siitä laskettiin vene, joka soudettiin rannalle.
Kun se pääsi maihin, astui siitä nuori upseeri.