"Herra Clayton, luullakseni?" kysyi hän.
"Jumalan kiitos, että tulitte!" vastasi Clayton. "Ehkä ei ole vielä liian myöhäistä."
"Mitä tarkoitatte, herra?" kysyi upseeri.
Clayton kertoi Jane Porterin katoamisesta ja ilmoitti, että etsintään tarvittaisiin aseellisia miehiä.
"Mon dieu!" huudahti upseeri huolestuneena. "Eilen ei olisi kenties ollut myöhäistä. Tänään voi olla parempi, ettei tyttöparkaa milloinkaan löydetä. Hirveätä, herra, todella hirveätä."
Toisia veneitä oli risteilijästä laskettu vesille. Clayton osoitti upseerille, missä oli pienen poukaman suu, ja astui sitten hänen kanssaan veneeseen. Kaikki soutivat nyt pieneen satama-altaaseen.
Pian nousi koko seurue maihin sille kohtaa, missä professori Porter, herra Philander ja itkevä Esmeralda odottivat.
Viimeisessä risteilijästä tulleessa veneessä oli myös aluksen komentaja. Heti kun hän sai kuulla Jane Porterin ryöväämisestä, tarjosi hän käytettäväksi miehiä, jotka vapaaehtoisesti suostuivat lähtemään professori Porterin ja Claytonin mukana etsintäretkelle.
Urheista ja myötätuntoisista ranskalaisista halusi heti joka upseeri ja mies lähteä matkalle.
Komentaja valitsi kaksikymmentä miestä ja kaksi upseeria, luutnantti
D'Arnotin ja luutnantti Charpentierin. Muuan vene lähetettiin
risteilijältä noutamaan ruokatavaroita, ammuksia ja pyssyjä.
Revolverit oli miehillä ennestään.