Clayton ei uskonut, että Mustalla Mikolla oli pienintäkään aikomusta ilmoittaa Englannin hallitukselle heidän olinpaikkaansa, ja hyvinkin saattoi olla jokin petos suunniteltu seuraavaksi päiväksi, kun heidän oli mentävä maihin merimiesten mukana, jotka saattaisivat heitä tavaroineen. Kun miehet olisivat poissa Mustan Mikon näkyvistä, voisivat he lyödä kuoliaiksi vaaralliset matkustajansa, ja silti jäisi Mustan Mikon omatunto kirkkaaksi.
Ja vaikkapa he pelastuisivatkin tästä kohtalosta, niin eivätkö heitä odottaisi toiset vielä peloittavammat vaarat? Yksinään ollen, ajatteli Clayton, hän tulisi kyllä toimeen vuosikausia, sillä hän oli voimakas ja terve mies, mutta kuinka kävisi Alicen ja sen pikku olennon, joka oli piakkoin tulossa maailmaan, erämaan vaivojen ja vaarojen keskelle?
Miestä värisytti, kun hän mietiskeli tilanteen hirveää vaarallisuutta ja avuttomuutta. Mutta laupias kaitselmus esti häntä ennakolta näkemästä kauheaa todellisuutta, joka odotti heitä synkän salon armottomissa pimennoissa.
Varhain seuraavana aamuna heidän lukuisat arkkunsa ja laatikkonsa vivuttiin kannelle ja laskettiin odottaviin veneisiin rannalle kuljetettaviksi.
Siinä oli paljon erilaista muuttotavaraa, sillä Claytonit olivat arvelleet viipyvänsä kodissaan mahdollisesti viisi tai kahdeksan vuotta, niin että he tarpeellisten tavarain lisäksi olivat ottaneet mukaansa myös paljon ylellisyysesineitä.
Musta Mikko oli päättänyt, ettei mitään Claytonin tavaroita jätettäisi laivaan. Vaikea oli sanoa, oliko syynä tähän myötätunto heitä kohtaan vai hänen omien etujensa ajaminen.
Varmaa on ainakin, että jos kadonneen brittiläisen virkamiehen tavaroita keksittäisiin epäilyttävältä alukselta, ei sitä olisi helppo selittää missään sivistyneen maailman satamassa.
Niin innokas hän oli ajamaan perille tämän aikeensa, että käski merimiesten, jotka olivat takavarikoineet Claytonin revolverit, antaa ne hänelle takaisin.
Pieniin veneisiin lastattiin myös suolattua lihaa, laivakorppuja, vähän perunoita, papuja, tulitikkuja, keittoastioita, työkalulaatikko ja muutamia vanhoja purjeita.
Ikäänkuin itsekin peläten samaa kuin Clayton, Musta Mikko seurasi heitä maihin ja jätti heidät viimeisenä, sitten kun veneet — miesten täytettyä laivan tynnyrit raikkaalla vedellä — työnnettiin rannasta ja lähdettiin soutamaan takaisin Fuwaldaa kohti.