Edellisen illan merkkilaukauksia ei oltu majassa kuultu, nähtävästi siksi, että he kaikki silloin olivat etsimässä Jane Porteria viidakon tiheikössä, missä ainainen oksien rapina tukahdutti muut äänet.
Kun molemmat seurueet olivat kertoneet seikkailunsa, oli risteilijän venekin jo palannut ja tuonut muassaan muonaa ja aseita retkikunnalle. Muutamia minuutteja myöhemmin lähti pieni matruusijoukko, mukana kaksi ranskalaista upseeria ynnä professori Porter ja Clayton, toivottomalle ja surulliselle retkelle tiettömään viidakkoon.
KAHDESKYMMENES LUKU
Isäin perintö
Kun Jane Porter huomasi olevansa vankina ja sen merkillisen metsäläisen kannettavana, joka oli pelastanut hänet apinan käsistä, alkoi hän epätoivoisesti ponnistella päästäkseen vapaaksi, mutta vankat käsivarret, jotka pitelivät häntä yhtä helposti kuin pikku vauvaa, puristivat yhä tiukemmin.
Silloin hän jätti turhat yrityksensä, pysyi hiljaa ja katseli puoliavoimien silmäluomiensa lomitse sitä miestä, joka näin kepeästi kuljetti häntä tiheikön läpi.
Kasvot olivat tavattoman kauniit, ja Tarzan oli hänestä väkevän miehisen kauneuden perikuva, jonka piirteitä eivät raakojen ja alentavien intohimojen jäljet rumentaneet. Sillä vaikka Apinain Tarzan oli tappanut ihmisiä ja eläimiä, oli hän surmannut niitä kuin metsästäjä, intohimotta, ellei oteta lukuun niitä harvoja tapauksia, jolloin hän ei ollut hautonut mielessään ilkeyttä, joka painaa inhoittavat jäljet kasvoihin.
Erään seikan tyttö oli pannut erikoisesti merkille nähdessään Tarzanin ryntäävän Terkozia vastaan — vasemmasta silmäkulmasta yli pään ulottuvan tulipunaisen viirun. Mutta kun hän nyt tarkasti Tarzanin piirteitä, huomasi hän, että se oli hävinnyt ja että sen paikalla oli vain ohut valkea viiva.
Tuntiessaan tytön pysyvän rauhallisena Tarzan hellitti hieman puristustaan ja kerran katsahti hänen silmiinsä hymyillen, ja silloin Jane Porterin täytyi sulkea silmänsä, joita näiden kauniiden, viehättävien miehenkasvojen näkeminen huikaisi.
Äkkiä Tarzan kiipesi puuhun, ja tyttö ihmetteli, miksi ei ollenkaan peloittanut, vaan hänestä tuntui, ettei hän koskaan ennen ollut levännyt paremmassa turvassa kuin nyt tämän ihmeellisen olennon käsivarsilla ja matkan käydessä yhä syvemmälle villiin metsään, jossa häntä odotti tuntematon kohtalo.