Useita kertoja he pysähtyivät vähän lepäämään, vaikkei se ollut Tarzanille tarpeellista, ja puolenpäivän tienoissa he jäivät tunniksi pienen puron rannalle, missä he sammuttivat janonsa ja aterioivat.

Niinpä olikin jo auringonlasku käsissä, kun he tulivat aukealle paikalle, ja silloin Tarzan hypähti maahan suuren puun viereen, levitti käsillään aukon pitkään viidakkoruohoon ja osoitti tytölle pientä majaa.

Jane Porter tarttui hänen käteensä, viedäkseen hänet majalle ja kertoakseen isälleen, että tämä mies oli pelastanut hänet kuolemasta, vieläpä pahemmastakin, ja pitänyt hänestä niin hyvää huolta kuin konsaan äiti lapsestaan.

Mutta Tarzan kävi taas araksi nähdessään ihmisasunnon. Hän pudisti päätään ja kääntyi poispäin.

Tyttö katsoi Tarzaniin rukoilevin silmin. Hänestä tuntui sietämättömältä ajatus, että hänen pelastajansa lähtisi yksinään takaisin hirvittävään viidakkoon.

Mutta Tarzan pudisti yhä päätään, veti sitten tytön hyvin hellävaroen puoleensa ja kumartui häntä suutelemaan, mutta ensin hän katsoi kuitenkin tyttöä silmiin saadakseen selville, oliko se sallittua.

Hetkisen tyttö epäröi, mutta sitten hän kiersi kätensä Tarzanin kaulaan, painoi hänen päänsä lähemmäksi ja suuteli häntä — punastumatta.

"Minä rakastan teitä… minä rakastan teitä", kuiskasi Jane Porter.

Kaukaa kuului heikosti pyssyjen laukauksia. Tarzan ja Jane Porter hätkähtivät ja kuuntelivat.

Majasta tulivat herra Philander ja Esmeralda.