Siltä paikalta, missä Tarzan ja tyttö seisoivat, he eivät voineet nähdä satamassa ankkuroivaa kahta alusta.
Tarzan osoitti siihen suuntaan, mistä laukaukset olivat kuuluneet, kosketti rintaansa ja viittasi taas. Hän tahtoi mennä, ja jokin aavistus ilmaisi tytölle hänen haluavan täältä rientää sentähden, että luuli hänen väkensä olevan vaarassa.
Taas he suutelivat toisiansa.
"Tulkaa luokseni jälleen", kuiskasi tyttö. "Odotan teitä — aina."
Tarzan katosi ja Jane Porter lähti kentän yli majalle päin. Herra Philander näki hänet ensin. Nyt oli jo hämärä, ja herra Philander oli kovin likinäköinen.
"Riennä, Esmeralda!" huusi hän. "Kiireesti nyt majaan, täällä on leijona! No hitto vie!"
Esmeralda ei pysähtynyt tarkistamaan, oliko herra Philander oikeassa. Vanhan herran äänensävy oli hänelle tarpeeksi. Neekeritär ehti majaansa ja läimäytti oven kiinni melkein samassa kun hänen nimeään oli huudettu. Herra Philanderin viimeiset sanat johtuivat siitä huomiosta, että Esmeralda hädissään oli jättänyt hänet samalle puolelle ovea kuin lähestyvän leijonan.
Hän jyskytti vankkaa ovea kuin riivattu.
"Esmeralda! Esmeralda!" kirkui hän. "Päästä sisään, leijona syö minut."
Esmeralda luuli leijonan siellä jo riehuvan ovella ja koettavan tunkeutua sisään, ja niinpä hän vanhan tapansa mukaan pyörtyi.