"Jatka vain tutkimustasi", sanoi D'Arnot. "Sen jutun kerron sinulle myöhemmin — jos vain herra Tarzan antaa siihen luvan."
Tarzan nyökkäsi.
"Mutta se on hullutusta, rakas D'Arnot", väitti hän. "Pikku sormet ovat haudattuina Afrikan länsirannikolle."
"Siitä en ole niinkään varma, Tarzan", vastasi D'Arnot. "Onhan se tosin mahdollista, mutta jollette ole John Claytonin poika, niin kuinka te jouduitte sinne kirottuun viidakkoon, jonne ei yksikään valkoinen mies kuin John Clayton ollut jalallaan astunut?"
"Taas te unohdatte — Kaalan", vastasi Tarzan.
"Minä en välitä siitä, mitä apina on uskotellut", sanoi D'Arnot.
Molemmat olivat puhellessaan joutuneet leveän ikkunan eteen, josta nyt katselivat bulevardia. Jonkin aikaa he tarkkasivat vilkasta katuelämää, kumpikin omiin ajatuksiinsa vaipuneina.
— Nähtävästi vaatii sormenjälkien vertailu aikaa, — ajatteli D'Arnot ja kääntyi katsomaan virkamiestä. Kummastuksekseen hän näki ystävänsä nojaavan tuolin selkämykseen ja nopeasti silmäilevän pienen päiväkirjan lehtiä. D'Arnot yskähti. Virkamies katsahti häneen ja nosti sormensa merkiksi, että häntä ei saisi keskeyttää lukemisessaan.
D'Arnot kääntyi taas ikkunaan päin ja sitten virkamies alkoi puhua.
"Hyvät herrat", sanoi hän. Molemmat astuivat hänen luokseen. "Tässä on ilmeisesti joitakin erikoiskohtia, joilla on suuri merkitys, ja ne vaativat lähempää tutkimista, ennenkuin voi antaa ehdottoman varman lausunnon. Pyydän siis, että koko asia jätetään minun haltuuni, kunnes erikoistuntijamme, herra Desquerc, tulee takaisin. Se ei kestä kauemmin kuin pari päivää."