"Sepä hauskaa", vastasi professori Porter.
"Kuulkaahan, herra professori", lausui Robert Canler pontevasti, ikäänkuin tahtoisi painostaa joka sanaa, "nyt olen tullut puhumaan kanssanne Janesta. Tiedättehän, minä toivon, että olette suosiollisesti hyväksynyt kosintani."
Professori Archimedes Q. Porter vaipui hermostuneen näköisenä nojatuoliinsa. Tämä asia sai hänet aina rauhattomaksi, vaikkei hän ymmärtänyt sen syytä. Olisihan Canler ollut kelpo vävy.
"Mutta minä en ymmärrä", jatkoi Canler, "mitä Jane oikein tarkoittaa. Hän välttelee minua milloin milläkin tekosyyllä. Minusta tuntuu aina, että hän ikäänkuin huokaisee helpotuksesta, kun sanon hänelle hyvästi."
"No no", huomautti professori Porter. "Jane on hyvin kuuliainen tytär. Hän tekee aina niinkuin minä määrään."
"Saan siis yhä luottaa apuunne?" kysyi Canler iloisemmalla äänellä.
"Varmasti, aivan varmasti", vakuutti professori Porter.
"Kuinka saatoitte sitä epäillä?"
"Ajattelin lähinnä nuorta Claytonia", vastasi Canler. "Hän on täällä liehitellyt Janea jo kuukausia. En tiedä välittääkö Jane hänestä, mutta onhan hänellä komea arvonimi, ja sitäpaitsi hänen sanotaan isältään perineen melko suuren omaisuuden. Niin ollen ei olisi kumma, jos hän lopulta voittaisi Janen, jollei…" ja Canler vaikeni.
"Jollei teidän sovi heti päättää, että Jane ja minä menemme naimisiin", sanoi hän sitten hitaasti ja pontevasti.