"Minä olen jo sanonut Janelle, että se olisi toivottavaa", selitti professori Porter alakuloisesti, "sillä me emme voi kauemmin pitää tätä taloa ja elää siten kuin hänen asemansa vaatii".
"Mitä hän vastasi?" kysyi Canler.
"Hän sanoi, ettei hän vielä haluaisi mennä kenenkään kanssa naimisiin, ja että voisimme asettua Wisconsiniin maatilalle, jonka hän oli perinyt äidiltään. Se on pieni talo, jonka turvissa voisi kutakuinkin elää. Vuokraajat ovat jaksaneet sitä pitää, vaikka ovat lähettäneet Janellekin vuosittain pienen summan. Hänen suunnitelmansa on, että jo ensi viikon alussa muutamme sinne. Philander ja herra Clayton ovat jo matkustaneet sinne asioita järjestämään."
"Claytonko matkustanut sinne?" huudahti Canler ilmeisesti närkästyneenä. "Miksi ei minulle mitään sanottu? Minä olisin mielelläni käynyt siellä ja pitänyt huolta, ettei mitään olisi puuttunut."
"Janen mielestä me olemme teille jo liian paljon velkaa, herra
Canler", vastasi professori Porter.
Canler aikoi juuri sanoa jotakin, kun eteisestä kuului askeleita, ja
Jane Porter astui huoneeseen.
"Oh, anteeksi!" huudahti hän pysähtyen kynnykselle. "Luulin sinun olevan yksin, isä."
"Minä se vain olen, Jane", sanoi Canler, joka oli noussut; "ettekö halua tulla istumaan seuraamme? Puhuimme juuri teistä."
"Kiitos", vastasi Jane Porter astuen sisään ja istuutuen tuolille, jonka Canler hänelle tarjosi. "Haluaisin vain sanoa sinulle, isä, että Tabey tulee huomenna sullomaan kirjoja. Valitse kaikkein tarpeellisimmat niteet äläkä tahdo koko kirjastoasi Wisconsiniin, niinkuin aioit viedä ne Afrikkaan."
"Kävikö Tabey täällä?" kysyi professori Porter.