"Nyt olette vapaa, Jane", sanoi hän. "Ettekö anna myöntymystänne — tahtoisin uhrata koko elämäni tehdäkseni teidät hyvin onnelliseksi."
"Kyllä", kuiskasi tyttö.
Sinä iltana sai Tarzan tilaisuuden puhutella Jane Porteria hetkisen kahdenkesken aseman pienessä odotussalissa.
"Nyt olette vapaa, Jane", sanoi hän; "ja minä olen saapunut esihistoriallisen luolaihmisen hämärästä ja kaukaisesta muinaisuudesta tänne teitä pyytämään… Teidän tähtenne olen tullut sivistyneeksi mieheksi, teidän tähtenne olen matkustanut yli merien ja mantereiden, teidän tähtenne haluan olla mitä ikinä vain tahdotte. Suostutteko kanssani avioliittoon?"
Ensi kertaa Jane tajusi, kuinka syvällinen tuon miehen rakkaus oli — käsitti, mitä tämä niin lyhyessä ajassa oli vain rakkautensa tähden saanut aikaan. Kääntäen päänsä hän kätki kasvot käsiinsä.
Mitä hän oli tehnyt? Siksi, että hän pelkäsi taipuvansa tämän jättiläisen kosintaan, oli hän polttanut sillat takanaan, aiheettomassa pelossaan, kauheaa erehdystä välttääkseen tehnyt vielä pahemman.
Ja sitten hän kertoi hänelle kaikki — kertoi sana sanalta koko totuuden mitään peittelemättä tai yrittämättä puolustaa erehdystään.
"Mitä meidän on tehtävä?" kysyi Tarzan. "Olet myöntänyt rakastavasi minua. Sinä tiedät, että minä rakastan sinua, mutta minä en tunne niitä yhteiskunnan siveysohjeita, jotka sinua hallitsevat. Minä jätän ratkaisun sinulle, sillä sinä tiedät sittenkin parhaiten, mikä enimmin edistää onneasi."
"Minä en voi ilmoittaa hänelle, Tarzan", sanoi tyttö. "Hänkin rakastaa minua, ja hän on hyvä mies. En voisi koskaan katsoa sinua enkä ketään muuta kunnon ihmistä silmiin, jos rikkoisin herra Claytonille antamani lupauksen. Minun täytyy se pitää — ja sinun tulee auttaa minua kantamaan kuormaani, vaikkemme tämän illan jälkeen enää näkisikään toisiamme."
Toiset astuivat nyt huoneeseen, ja Tarzan kääntyi pientä ikkunaa kohti.