"Kiitos", sanoi Tarzan.
Edellä ajavassa autossa Jane Porter taisteli hurjasti omien ristiriitaisten ajatustensa kanssa. Hän ymmärsi, miksi Tarzan oli pyytänyt häntä hiukan puhutella, ja hän tiesi, että hänen täytyi lähimmässä tulevaisuudessa antaa hänelle ratkaiseva vastauksensa. Tarzan ei ollut niitä miehiä, joille saattoi kieroilla, ja juuri se miete sai Janen harkitsemaan, eikö hän todellisuudessa pelännyt jättiläistä.
Hän käsitti sen lumouksen, joka hänet oli vallannut etäisessä viidakossa, mutta arkisessa Wisconsinissa ei tuntunut samanlaista tenhoa. Eikä moitteeton ranskalainen tehonnut yhtä voimakkaasti hänen naiselliseen perusvaistoonsa kuin roteva metsän jumala.
Rakastiko hän Tarzania? Hän ei sitä tiennyt — tällä haavaa. Hän vilkaisi salavihkaa Claytoniin. Eikö siinä ollut mies, joka oli kasvatettu samassa yhteiskunnallisessa koulussa kuin hänkin — mies, jonka asema ja sivistys olivat sellaisia kuin häntä oli opetettu pitämään hyvän toveruuden ensimmäisenä ehtona?
Eikö hänen arvostelukykynsä osoittanut hänelle tätä nuorta englantilaista aatelismiestä, jonka rakkauden hän tiesi olevan sitä lajia kuin sivistynyt nainen vaatisi. Eikö Clayton ollut kaiken järjen nimessä sopiva puoliso hänen kaltaiselleen?
Voisiko hän rakastaa Claytonia? Miksipä ei! Jane Porter ei ollut luonnostaan kylmästi laskeva, mutta kasvatus, ympäristö ja perinnäisyys olivat yhteisvoimin opettaneet hänet harkitsemaan sydämenkin asioissa.
Että tuon nuoren jättiläisen voima oli hänet tenhonnut kaukaisessa Afrikan metsässä, kun hän tunsi noiden varikkojen käsivarsien puristuksen, ja nyt taas tänään Wisconsinin metsissä, näytti hänestä johtuvan vain tilapäisesti palautuvasta sielullisesta alkuvaistosta — alkuaikojen miehen vetoamisesta hänen luonteessaan piilevään alkuaikojen naiseen.
Jos Tarzan ei häneen enää milloinkaan koskisi, — niin hän tuumi, — ei hän enää koskaan tuntisi kiintymystä tuota miestä kohtaan. Hän ei siis ollut häntä rakastanutkaan. Se oli ollut pelkkä ohimenevä hullaannus, kiihtymyksen ja ruumiillisen kosketuksen tuottama. Kiihtymys ei aina kirpaisisi heidän tulevia suhteitaan, jos hän menisi Tarzanin kanssa naimisiin, ja tuttavallisuus tylsistyttäisi kosketuksen tehon.
Hän katsahti taaskin Claytonin. Tämä oli hyvin komea ja herrasmies kiireestä kantapäähän. Sellaisesta aviomiehestä hänen sopisi ylpeillä.
Ja sitten Clayton puhui, — minuutti aikaisemmin tai minuutti myöhemmin olisi saattanut merkitä äärettömän paljon kolmen ihmisen elämässä, mutta sattuma suosi Claytonia ja vihjaisi hänelle otollisen hetken.