Kyykkysillään pöydällä isänsä rakentamassa majassa — sileä, ruskea, paljas ruumis kumartuneena väkevien, sirojen käsien pitelemän kirjan yli ja tuuhea musta tukka reunustamassa kaunismuotoista päätä kirkkaine älykkäine silmineen — tarjosi apinain Tarzan, pieni alkuaikainen ihminen, nähtäväksi liikuttavan ja suurta tulevaisuutta lupaavan näyn, vertauskuvan siitä, kuinka tietämättömyyden pimeästä yöstä hapuillaan tiedon valoa kohti.
Hänen pienet kasvonsa olivat tutkimisesta jännittyneet, sillä hän alkoi jo hämärästi käsittää, millä tavalla menetellen saisi outojen pikku itikkain arvoituksen ratkaistuksi.
Auki levitetyssä aapisessa näkyi pieni apina, joka oli hänen itsensä näköinen; koko ruumista, paitsi käsiä ja kasvoja, peitti värillinen turkki, joksi hän luuli takkia ja housuja. Kuvan alla oli viisi pientä itikkaa:
POIKA
Ja nyt hän oli juuri keksinyt, että sivulla tekstissä toistuivat nämä viisi pikku kuviota monta kertaa samassa järjestyksessä. Lisäksi hän pani merkille toisen asian — että eri itikkamuotoja oli jokseenkin vähän, mutta ne uudistuivat sitä lukuisammin, toisinaan yksinään, mutta useimmiten monta rinnatusten.
Hitaasti hän käänteli lehtiä, tutkien kuvia ja tekstiä löytääkseen jälleen yhtymän P-O-I-K-A. Sitten hän tapasikin sen erään kuvan alta, joka esitti toista pientä apinaa ja sen vieressä outoa eläintä, joka käveli nelin jaloin kuin sakaali ja muuten oli hiukan tämän näköinen. Sen kuvan alla näyttivät itikat tällaisilta:
POIKA JA KOIRA
Siinä ne taas olivat, nuo viisi pientä hyönteistä, jotka aina seurasivat pikku apinaa. Ja näin hän edistyi hitaasti, perin hitaasti, sillä tietämättään hän oli ryhtynyt kovaan ja vaivaloiseen yritykseen — joka voi näyttää mahdottomalta — oppia lukemaan, vaikkei hänellä ollut vihiäkään kirjaimista ja kirjakielestä tai siitä, että sentapaista oli olemassa.
Siitä hän ei suoriutunut päivässä tai viikossa, yhdessä kuukaudessa tai yhdessä vuodessa, mutta hitaasti hän kuitenkin oppi yhä lisää, päästyään ensin perille siitä, mitä mahdollisuuksia näihin hyönteisiin kätkeytyi, ja niinpä hän viidentoista vanhana tunsi kaikki eri kirjainyhdistelmät, jotka selittivät kuvia pienessä aapisessa ja parissa kuvakirjassa.
Muiden kuin nimisanain merkityksestä ja käytöstä hänellä oli vain perin heikot ja hämärät käsitteet.