Varhain seuraavana aamuna hän lähti matkalle ja nopeasti kulkien saapui ennen puoltapäivää avoimelle paikalle kylän edustalle. Taas hän asettui suureen puuhunsa ja kuten ennenkin näki vaimoja työskentelemässä pelloilla ja kylän raitilla ja myrkkypadan poreilevan suoraan allansa.
Neljä tuntia hän makaili odottaen tilaisuutta laskeutua huomaamatta maahan ja anastaa haluamansa nuolet, mutta nytpä ei tapahtunutkaan mitään, mikä olisi houkuttanut kyläläiset asumuksistaan. Päivä kului, ja yhä kyräili apinain Tarzan vaimon yläpuolella, joka mitään aavistamatta hääräili padan luona.
Sitten palasivat ne, jotka olivat työskennelleet vainioilla. Metsästämässä käyneet soturit tulivat myös esiin viidakoista, ja kun kaikki olivat paaluaidan sisäpuolella, suljettiin ja teljettiin portit.
Nyt näkyi kylässä keittoastioita kaikkien majojen edustalla, ja naiset hääräilivät keitostensa ääressä. Kaikille jaeltiin pieniä pisankikakkuja ja kassavavanukasta.
Äkkiä kuului metsän reunalta huuto. Tarzan katsoi sinne. Siellä palasi pohjoisesta päin myöhästynyt metsästäjäjoukkue, ja välissään he puoleksi taluttivat, puoleksi kantoivat vastustelevaa saalista.
Heidän lähestyessään kylää avattiin heille portit, ja ilmoille kohosi villejä huutoja, kun nähtiin, että saalis oli ihminen.
Kun yhä vastaan pyristelevä vanki oli laahattu kylän raitille, kävivät naiset ja lapset hänen kimppuunsa seipäin ja kivin, ja apinain Tarzan, viidakon nuori ja kesytön olento, ihmetteli oman lajinsa eläimellistä julmuutta.
Koko viidakon väestä kidutti saalistaan vain Shita, leopardi. Kaikkien muiden siveysopin mukaan oli uhrille nopeasti annettava armahtava kuolema.
Tarzan oli kirjoistaan oppinut vain hajanaisia tietoja ihmisolentojen tavoista.
Ajaessaan Kulongaa takaa metsän läpi hän oli odottanut joutuvansa kaupunkiin, jossa olisi merkillisiä pyörien varassa seisovia taloja tupruttamassa mustia savupilviä korkeasta puunrungosta — tai järvelle, jossa liikkuisi mahtavia rakennuksia, laivoja, pursia, höyryaluksia, ja muita, kuten hän oli kirjoista lukenut.