Hän oli surkeasti pettynyt tavatessaan mustien pienen kyläpahasen, joka sijaitsi hänen omassa viidakossaan ja jossa ei ollut ainoatakaan niin suurta taloa kuin hänen oma majansa kaukaisella rantamalla.
Hän huomasi, että nämä ihmiset olivat ilkeämpiä kuin hänen omat apinansa ja yhtä kesyttömiä ja julmia kuin Sabor. Tarzan alkoi halveksia omaa rotuaan.
Nyt he olivat sitoneet uhri-paran korkeaan paaluun kylän keskellä, Mbongan majan edustalla, ja sitten soturit alkoivat hänen ympärillään tanssia ja rääkyä, väläytellen puukkoja ja uhkaillen keihäillä. Ulommassa piirissä kyyköttelivät naiset kirkuen ja rumpuja lyöden. Se muistutti Tarzanille apinaheimon tappojuhlaa ja niinpä hän tiesikin, mitä oli odotettavissa. Hän aprikoi hyökkäisivätkö he saaliinsa kimppuun sen ollessa vielä elossa. Apinat eivät koskaan niin menetelleet.
Soturien piiri kävi yhä lähemmäksi turvatonta uhria rumpujen päristessä. Äkkiä suhahti muuan keihäs ja raapaisi uhria. Se oli merkkinä viidellekymmenelle muulle.
Silmät, korvat ja kädet puhkottiin. Joka tuuma uhrin vääntelehtivää ruumista, lukuunottamatta hengen säilymiselle välttämättömiä elimiä, tuli julmien keihästäjien maalitauluksi.
Naiset ja lapset kirkuivat ihastuksesta. Sotilaat nuoleksivat huuliaan kuvitellessaan tulevaa juhla-ateriaa ja kilpailivat keskenään keksiessään julmia ja inhoittavia kidutuksia yhä tajuissaan olevalle vangille.
Silloin apinain Tarzan huomasi aikansa tulleen. Kaikkien silmät seurasivat ihastuneina paalun luona tapahtuvaa näytelmää. Päivän valo oli antanut tilaa kuuttoman yön pimeydelle, ja vain muutamat nuotiot heittivät paalun likelle virvavaloaan yhä jatkuvaan hurjisteluun.
Hiljaa laskeutui notkea nuorukainen kylän raitin päähän ja kahmaisi haltuunsa nuolet — tällä kertaa kaikki, sillä hän oli tuonut mukanaan niinikuituja, joilla sai sidotuksi ne yhteen.
Liikoja hätäilemättä hän laittoi kimppunsa kuntoon, mutta juuri kun hän aikoi poistua, valtasi hänet kova halu tehdä ilkiöille taas jokin kepponen, jotta he saisivat huomata hänen jälleen käyneen heidän luonaan.
Pantuaan nuolikimppunsa kätköön puun juurelle hän hiipi varjossa pitkin tien sivua, kunnes pääsi samalle majalle, jossa oli käynyt ensi vierailullaan.