Mirando, selittivät he, joka oli ollut jonkun matkaa heidän edellään, oli äkkiä huutaen juossut heidän luokseen ja kertonut, että hirveä valkoinen soturi ajoi häntä takaa. Kolmisin he sitten olivat kiirehtineet kylää kohti, minkä vain jalat kantoivat. Sitten oli Mirandon kauhunhuuto saanut heidät katsomaan taakseen, ja he olivat nähneet mitä kamalimman näyn: kumppanin ruumis kohosi puihin, hänen kätensä ja jalkansa huitoivat ilmaa ja kieli riippui avoimesta suusta. Ääntä hän ei kuitenkaan päästänyt, eikä liioin ketään ollut näkyvissä.
Kyläläiset olivat hillittömän pelon vallassa, mutta vanha viisas Mbonga näkyi epäilevän koko juttua ja arveli, että se oli vain keksitty salaamaan jotakin muuta, mitä ei uskallettu kertoa.
"Te olette keksineet merkillisen selityksen, kun ette uskalla sanoa totuutta", sanoi hän. "Ette uskalla tunnustaa, että juoksitte tiehenne ja jätitte Mirandon, kun leijona hyökkäsi hänen kimppuunsa. Pelkureita te olette."
Tuskin oli Mbonga puhunut, kun oksien kahina mustien yläpuolella sai heidät katsomaan sinne. Heidän silmiään kohtaava näky saattoi vanhan viisaan Mbongankin vapisemaan, sillä sieltä lennähti Mirandon ruumis kumahtaen maahan heidän jalkojensa eteen.
Ulvoen lähtivät mustat pakoon eivätkä pysähtyneet, ennenkuin viimeinenkin heistä oli kadonnut ympäröivän viidakon tiheihin varjoihin.
Taas Tarzan laskeutui kylään, uudisti nuolivarastonsa ja söi uhriruokaa, jota alkuasukkaat olivat valmistaneet hänen vihaansa lauhduttaakseen. Ennen lähtöään sieltä hän kantoi Mirandon ruumiin kylän portille ja pystytti sen paaluvarustusta vasten niin, että kuolleen kasvot näyttivät tähystelevän portinpielen takaa viidakkoon vievälle tielle. Sitten Tarzan yhä metsästellen palasi rannalla olevaan majaansa.
Kauan aikaa kesti, ennenkuin kauhistuneet kyläläiset vihdoin rohkenivat palata kyläänsä kuolleen toverinsa hirveästi irvistävien kasvojen ohi. Ja kun he sitten lisäksi huomasivat ruoan ja nuolten kadonneen, olivat he varmat siitä, mitä jo olivat aavistaneetkin, että Mirando oli tavannut viidakon pahan hengen.
Se tuntui heistä ainoalta järjelliseltä selitykseltä. Ken sattui näkemään viidakon peljättävän jumalan, se oli kuoleman oma: ei yksikään kyläläinen ollut elävänä palannut sellaisesta kohtauksesta. Kaikki ne, jotka olivat saaneet surmansa hänen kädestään, olivat siis hänet nähneet ja rangaistuksena oli ollut kuolema.
Niin kauan kuin he antaisivat hänelle nuolia ja ruokaa, ei hän tekisi heille mitään pahaa, kunhan he vain eivät katsoisi häneen, ja siksi Mbonga määräsi, että paitsi ruokauhria oli tälle Munango-Kiwatille annettava myös nuolia, ja niin tehtiinkin tästä hetkestä alkaen.
Jos joskus joudutte tuohon kaukaiseen Afrikan kylään, saatte kylän ulkopuolelle rakennetun pienen olkikattoisen majan edustalla vieläkin nähdä rautapadan, jossa on ruokaa, ja sen vieressä kotelon täynnä hyvin vuoltuja nuolia.