Voi, hyvä Jumala! Kuolla täällä yksin villipedon hampaissa, revittynä ja raadeltuna, tuntea pedon kuumaa hengitystä kasvoillaan, kun valtavat käpälät murskaisivat hänen rintansa!
Hetken aikaa oli kaikki hiljaa. Clayton seisoi jännittyneenä, pitäen asetta yhä ojossa. Sitten pensaikosta kuuluva kahina ilmaisi hänelle, että takaa hiipi joku. Peto kyyristyi hypätäkseen. Vihdoin hän näki sen, tuskin viidenkään metrin päässä — pitkän, notkean, lihaksisen ruumiin, ison, keltaisen mustaharjaisen leijonan pään.
Peto mateli vatsallaan hitaasti eteenpäin. Kun sen silmät kohtasivat
Claytonin, pysähtyi se ja veti takajalkansa varovasti alleen.
Clayton odotti kuolemantuskassa, ei uskaltanut heittää keihästään eikä kyennyt pakenemaan.
Mutta silloin kahisi jokin ylhäällä puussa. Jokin uusi vaara, ajatteli hän, mutta ei uskaltanut hellittää katsettaan edessä olevista kellanvihreistä silmäteristä. Kuului terävä napsahdus, ikäänkuin banjon kieli olisi katkennut, ja samassa ilmaantui nuoli kyyristelevän leijonan nahkaan.
Tuskasta ja raivosta karjahtaen peto loikkasi, mutta Clayton ehti heittäytyä sivulle, ja kun hän kääntyi taas kohtaamaan eläinten kuningasta, kauhistutti häntä uusi merkillinen näky. Sillä juuri kun leijona valmistui toiseen hyökkäykseen, pudottautui puusta alaston jättiläinen hajareisin pedon selkään.
Salamannopeasti kietoutui rautalihaksinen käsivarsi leijonan valtavan kaulan ympärille, ja vastaanponnisteleva karjuva peto kohotettiin takaapäin pystyyn — yhtä helposti kuin Clayton olisi nostanut sylikoiran.
Tämä ihmeellinen kohtaus, jonka todistajaksi hän joutui Afrikan viidakon hämärässä, painui ainaiseksi hänen muistiinsa.
Outo mies oli hänestä ruumiillisen täydellisyyden ja jättimäisen voiman perikuva, eivätkä kuitenkaan nämä ominaisuudet ratkaisseet taistelua, sillä vaikka hänen lihaksensa olivatkin mahtavat, eivät ne olleet mitään Numan rinnalla. Mutta hänen vikkelyytensä, älynsä ja pitkä terävä puukkonsa hankkivat hänelle voiton.
Hänen oikea käsivartensa puristi leijonan kaulaa, vasemman käden työntäessä tavantakaa puukkoa vasemman lapaluun alle. Riehuva peto kohosi takajaloilleen ja rimpuili turhaan tässä luonnottomassa asennossa. Jos ottelu olisi kestänyt muutamia sekunteja kauemmin, olisi tulos voinut olla toinen, mutta kaikki kävi niin äkkiä, että leijona tuskin ehti tointua hämmästyksestään, kun se jo tuupertui kuolleena maahan.