Silloin outo jättiläinen astui voitetun vastustajansa ruumiille ja heiluttaen villinkaunista päätään päästi ilmoille saman kauhistavan huudon, joka muutama hetki sitten oli vavahduttanut Claytonia.
Edessään hän näki nuoren miehen, joka oli aivan alasti, lukuunottamatta lannevaatetta ja joitakin villien koristuksia käsivarsissa ja jaloissa. Rinnassa kimalteli sileää ruskeaa ihoa vasten jalokivimedaljonki.
Metsästyspuukko oli jälleen pistetty tuppeen, ja villi mies otti maasta jousensa ja nuolikotelonsa, jotka hän oli heittänyt luotaan käydessään leijonan kimppuun.
Clayton puhutteli häntä englanninkielellä, kiittäen häntä pelastuksestaan, ja sanoi ihailevansa hänen osoittamaansa tavatonta rohkeutta, voimaa ja taitoa, mutta sai vastaukseksi vain tuikean katseen ja leveiden olkapäiden kohautuksen, joka saattoi merkitä, ettei tämä teko oudon mielestä ollut niinkään erinomainen, tai myös, ettei hän ymmärtänyt Claytonin kieltä.
Kun jousi ja nuolikotelo oli sovitettu tavalliselle paikalleen, veti villi — siksi Clayton häntä luuli — taas esiin veitsensä ja leikkeli kätevästi kymmenkunta isoa lihapalaa leijonan ruhosta. Sitten hän istuutui maahan ja alkoi syödä, ensin viitattuaan Claytonia ottamaan osaa ateriaan.
Vahvat, valkoiset hampaat pureutuivat ilmeisellä mielihyvällä raakaan, vertatippuvaan lihaan, mutta Clayton ei iljennyt noudattaa merkillisen isäntänsä kutsua. Sen sijaan hän tarkasteli pelastajaansa, ja äkkiä hänelle selvisi, että tämä oli varmaankin Apinain Tarzan, jonka julistuksen hän oli tänä aamuna nähnyt majan ovella.
Hänen piti siis osata englantia. Taas Clayton yritti puhua apinamiehen kanssa, mutta hänen saamansa vastaukset olivat outoa kieltä, joka muistutti marakattien jokellusta, seassa toisinaan villipedon murahduksia.
Ei, tuo ei voinut olla Apinain Tarzan, sillä olihan aivan ilmeistä, ettei hän lainkaan ymmärtänyt englantia.
Lopetettuaan syöntinsä Tarzan nousi seisaalleen ja osoitti aivan eri suuntaan kuin Clayton oli äsken mennyt ja lähti itsekin sinne päin.
Clayton oli ymmällä ja viivytteli seuraamasta häntä, sillä hän luuli sitä tietä joutuvansa vain yhä syvemmälle aarniometsään; mutta nähdessään ettei hän halunnut tulla, apinamies kääntyi takaisin, tarttui hänen takkiinsa ja veti häntä mukaansa, kunnes oli varma siitä, että Clayton käsitti hänen tarkoituksensa. Silloin hän antoi toisen seurata vapaaehtoisesti.