Kun englantilaiselle vihdoin selvisi, että hän oli vanki, ei hänellä ollut muuta valittavana kuin totella käskijäänsä, ja niin he vaelsivat verkalleen halki viidakon, jossa musta yö kääri heidät vaippaansa, pehmeiden käpälien salavihkainen hiiviskely sekaantui oksien ritinään ja lukemattomat villit huudot tuntuivat tulevan lähemmäksi.
Äkkiä Clayton kuuli heikon kaiun ampuma-aseen pamahduksesta — vain yksi ainoa laukaus, jonka jälkeen kaikki oli hiljaa.
Majassa rannalla istui kaksi kauhistunutta naista toisiinsa tarrautuneina matalalla penkillä yhä enenevässä pimeydessä.
Neekeritär nyyhkytti hillittömästi ja valitteli sitä kovan onnen päivää, joka oli nähnyt hänen lähtevän rakkaasta Marylandista. Valkoinen neito taas ei itkenyt eikä valittanut, mutta sisäisesti häntä raastoivat pelko ja pahat aavistukset. Hän pelkäsi yhtä paljon itsensä kuin niiden kolmen miehen puolesta, joiden hän tiesi vaeltavan villissä eksyttävässä viidakossa. Sieltä hän oli kuullut miltei lakkaamatonta petoeläinten karjumista, haukuntaa ja ulvontaa, kun ne etsivät saalistaan.
Äkkiä kuului joku raskas ruumis raappivan majan seinää. Sitten hän saattoi erottaa suurten käpäläin tassuttelevan ulkopuolella, ja kaikki oli hetken verran hiljaa… Aarniometsänkin äänet vaikenivat hiljaiseksi muminaksi. Senjälkeen hän selvästi kuuli, kuinka peto nuuski ovea tuskin metrinkään päässä hänestä. Väristen neito painautui vaistomaisesti lähemmäksi mustaa naista.
"Hiljaa!" kuiskasi hän. "Hiljaa, Esmeralda!" sillä neekerittären nyyhkytykset ja huokaukset näyttivät tunkeutuneen seinän läpi ja vetäneen puoleensa pedon huomion.
Nyt raapaisi käpälä ovea. Peto koetti tunkeutua sisään. Mutta äkkiä rapina loppui, ja taas neito kuuli suurten käpäläin astelevan majan ympärillä. Nyt ne pysähtyivät jälleen — ikkunan kohdalle, jonne tyttö tuijotti kauhusta kangistuen.
"Hyvä jumala!" mutisi hän, sillä varjokuvana kuun valaisemaa taivasta vasten ilmestyi pieneen nelikulmaiseen ristikolla varustettuun ikkunaan leijonan pää. Välkkyvät silmät tähystivät häneen pahaenteisinä.
"Katso, Esmeralda!" kuiskasi hän. "Jumalan nimessä, mitä nyt teemme?
Katso! Pian! Ikkunaan!"
Esmeralda puristautui vielä lähemmäksi emäntäänsä ja katsahti pelokkaasti kuutamon valaisemaan neliöön, juuri kun leijona päästi villin murahduksen. Se näky, joka kohtasi mustan naisparan silmiä, oli liikaa hänen jo ennestään ylen jännittyneille hermoilleen.