Sitten Tarzan käänsi huomionsa mieheen. Hän ei ollut tappanut Numaa pelastaakseen neekerin — hän oli tehnyt sen vain kostaakseen leijonalle; mutta nyt, kun hän näki vanhan miehen makaavan avuttomana ja nääntyvänä edessään, kosketti hänen villiä sydäntään jokin säälintapainen tunne. Nuoruudessaan hän olisi tappanut poppamiehen ilman pienintäkään tunnonvaivaa, mutta sivistys oli vaikuttanut hillitsevästi häneen samoin kuin niihin kansoihin ja rotuihin, jotka tulevat sen piiriin, vaikka se ei ollut vielä muuttanut Tarzania niin paljon, että hän olisi käynyt pelkurimaiseksi tai veltostuneeksi. Hän näki vanhan miehen kärsivän ja tekevän kuolemaa, kumartui, tunnusteli hänen haavojaan ja pysäytti verenvuodon.
"Kuka olet?" kysyi vanha mies vapisevalla äänellä.
"Olen Tarzan — Apinain Tarzan", vastasi apinamies, äänessä yhtäläinen ylpeyden sävy kuin jos hän olisi sanonut: "Olen John Clayton, Greystoken loordi."
Noitalääkäri vavahteli kouristuksentapaisesti ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne taas, kuvastui niissä alistumista kaikkeen siihen kauheaan, mitä hänellä oli odotettavissa tämän pelätyn metsänhaltian puolelta. "Miksi et tapa minua?" hän kysyi.
"Miksi tappaisin sinut?" kysyi Tarzan puolestaan. "Et ole tehnyt minulle pahaa, ja joka tapauksessa olet jo kuolemaisillasi. Numa-leijona ehti iskeä sinua pahasti."
"Sinä et tahtoisi tappaa minua?" Vanhassa vapisevassa äänessä oli hämmästystä ja epäuskoa.
"Minä pelastaisin sinut, jos voisin", vastasi Tarzan, "mutta se on mahdotonta. Miksi luulet, että tappaisin sinut?"
Vanha mies oli hetken vaiti. Kun hän alkoi puhua, täytyi hänen ilmeisesti hieman ponnistaa kootakseen rohkeutta. "Tunsin sinut vanhastaan", hän sanoi, "kun vaeltelit pitkin viidakkoa Mbonga-päällikön maassa. Olin poppamiehenä jo silloin kun surmasit Kulongan ja muut ja ryöstit majamme ja myrkkypatamme. Ensin en muistanut sinua, mutta lopulta sain sinut mieleeni — valkeaihoisen apinan, joka oli karvaisten apinoiden joukossa ja teki elämän sietämättömäksi Mbongan-päällikön kylässä — muistin metsänjumalan — Munango-Kiwatin, jolle me veimme ruokaa porttimme ulkopuolelle ja joka tuli sen syömään. Sano minulle ennenkuin kuolen — oletko ihminen vai paholainen?"
Tarzan nauroi. "Olen ihminen", hän sanoi.
Vanha mies huokasi ja pudisti päätänsä. "Olet koettanut pelastaa minut Numalta", hän sanoi. "Siitä minä palkitsen sinua. Kuule minua, valkoinen mies! Näen pahoja päiviä edessäsi. Se on kirjoitettu omaan vereeni, jota olen sivellyt kämmenelleni. Sinuakin suurempi jumala nousee ja kukistaa sinut. Käänny, Munango-Kiwati! Käänny, ennenkuin on myöhäistä. Vaara on edessäsi, ja vaara väijyy takanasi, mutta edessäpäin on suurempi vaara. Näen —". Hän pysähtyi, hengähti syvään ja läähätti. Sitten hän lysähti pieneksi ryppyiseksi mykkyräksi ja kuoli. Tarzan ihmetteli, mitä hän vielä oli nähnyt.