"Miksi naurat?" kysyi Tarzan.
"Koska", vastasi Mugambi, "täytin belgialaisen pussin joen soralla ennenkuin pakenin abessinialaisten leiristä, jossa olimme vankina. Jätin belgialaiselle ainoastaan arvottomia kiviä ja vein mukanani jalokivet, jotka hän oli varastanut sinulta. Minun ikuiseksi häpeäkseni jää, että ne jälkeenpäin varastettiin minulta, kun nukuin viidakossa, mutta belgialainen ainakin menetti ne — avaa hänen pussinsa, niin saat nähdä."
Tarzan irrotti hihnan, joka piti nahkapussin suuta suljettuna, ja antoi sisällön hitaasti valua kämmenelleen. Mugambin silmät kävivät näystä suuriksi, ja toisilta pääsi hämmästyksen ja epäuskoisuuden huudahduksia, sillä homehtuneesta ja hauraaksi käyneestä pussista juoksi virtanaan loistavia ja säkenöiviä jalokiviä.
"Oparin jalokivet!" huudahti Tarzan. "Mutta kuinka Werper sai ne jälleen haltuunsa?"
Ei kukaan osannut vastata, sillä Tshulk että Werper olivat kuolleet, eikä kukaan muu tiennyt asiasta.
"Mies parka!" sanoi apinamies heilauttaen itsensä taas satulaan. "Kuolemassaankin hän on sovittanut rikkomuksiaan — saakoot hänen pahat tekonsa unohtua samalla kun hänen luunsa pääsevät rauhaan."