Päästäen huudahduksen hän kääntyi paetakseen niiden synkkien käytävien ja huoneiden vähemmän kauhistavaan suojaan, josta hän oli juuri tullut, mutta hirveät miehet estivät hänen aikeensa. He salpasivat tien ja tarttuivat häneen, ja vaikka hän lankesi maahan ja polvillaan ryömien heidän edessään rukoili heitä säästämään hänen henkeään, sitoivat he hänet ja viskasivat sisemmän temppelin lattialle.
Loppu oli vain sen kertausta, mitä Tarzan ja Jane Clayton olivat kokeneet. Papittaret tulivat ja heidän mukanaan ylipapitar La. Werper nostettiin maasta ja pantiin alttarille. Kylmää hikeä pursui hänen joka huokosestaan, kun La kohotti julman uhriveitsensä hänen ylitseen. Kuolemanlaulu kuului hänen kidutettuihin korviinsa, ja hänen tuijottavat silmänsä siirtyivät kultaisiin kuppeihin, joista hirveät uhrimenojen viettäjät pian sammuttaisivat epäinhimillisen janonsa hänen omalla lämpimällä sydänverellään.
Hän toivoi, että hänelle suotaisiin lyhyt tiedottomuuden hetki, ennenkuin terävä veitsenterä lopullisesti iskisi — sitten kuului äkkiä kaameata karjuntaa, joka kajahti melkein hänen korvassaan. Ylipapitar laski tikarinsa alemmaksi. Hänen silmänsä laajenivat kauhusta. Papittaret, hänen palvelijattarensa, kiljuivat ja pakenivat hulluina ovia kohti. Papit huusivat raivoissaan tai kauhuissaan, mikäli kullakin oli rohkeutta. Werper käänsi kaulaansa nähdäkseen heidän pakokauhunsa syyn, ja kun hän lopulta huomasi sen, värisytti pelko häntäkin, sillä hänen silmänsä kohtasivat suunnattoman leijonan hahmon, joka seisoi keskellä temppeliä — yksi uhri makasi jo raadeltuna sen julmien kynsien välissä.
Erämaan valtias karjaisi taas, kääntäen pahaa ennustavan katseensa alttaria kohti. La hoiperteli eteenpäin, horjahti ja kaatui pyörtyneenä Werperin päälle.
KUUDES LUKU
Arabialaisten rosvoretki
Kun maanjäristyksen myllerrystä seurannut ensi kauhun tunne oli tyyntynyt Busulin ja hänen miestensä mielissä, kiiruhtivat he takaisin käytävään etsiäkseen Tarzania ja kahta omaa miestään, joita myöskin kaivattiin.
He huomasivat, että yhteenpuristuneet sikinsokin sortuneet kallionlohkareet sulkivat aukon. Kaksi päivää he ponnistelivat raivatakseen tietä vankeuteen jääneiden ystäviensä luo, mutta kun he jättiläisuurastuksen jälkeen olivat päässeet vain muutamia metrejä tukitussa käytävässä eteenpäin ja löytäneet toisen toverinsa ruhjoutuneet jäännökset, oli heidän pakko päätellä, että Tarzan ja toinen waziri myöskin makasivat kuolleina röykkiöiden alla kauempana käytävässä ihmisavun saavuttamattomissa ja sitä enää kaipaamatta.
Yhä uudestaan he työtä tehdessään huutelivat herransa ja toisen toverinsa nimeä, mutta yksikään vastaushuuto ei tullut heidän kuunteleviin korviinsa. Lopulta he luopuivat etsimästä. Kyynelsilmin he katsahtivat viime kerran isäntänsä raunioitunutta hautakumpua, sälyttivät hartioilleen raskaan kultakuorman, joka toisi ainakin elämän mukavuutta, joskaan ei onnea, heidän turvattomaksi jääneelle rakastetulle emännälleen, ja vaelsivat murheellisina Oparin aution laakson poikki, jatkaen matkaansa alaspäin toisella puolella leviävien metsien halki kaukaista huvilaa kohti.
Ja mikä surullinen kohtalo uhkasikaan tätä rauhallista ja onnekasta kotia jo silloin, kun he olivat matkalla!