Seuraavan päivän Werper vietti belgialaisen univormunsa tarkastamisessa, poistaen siitä kaikki jäljet, jotka olisivat osoittaneet sen sotilaallista tarkoitusta. Ahmet Zek haki kirjavasta saalisvarastosta hellekypärän ja eurooppalaisen satulan ja valitsi mustista orjistaan ja seuralaisistaan joukon kantajia, askareita ja telttapoikia vaatimattomaksi safariksi, saattueeksi, suurelle metsästäjälle. Tämän seurueen etunenässä Werper lähti leiristä.
TOINEN LUKU
Matkalla Opariin
Kaksi viikkoa myöhemmin näki John Clayton, Greystoken loordi, ratsastaessaan laajoille afrikkalaistiluksilleen tekemältänsä tarkastusmatkalta, miesjoukon alkupään tulevan tasangon poikki, joka oli hänen huvilansa ja pohjoisessa ja lännessä leviävän metsän välillä.
Hän pidätti hevostaan ja silmäili pientä seuruetta sen noustessa erään noron kätköstä esiin. Hänen terävät silmänsä näkivät auringon heijastuvan ratsastavan miehen valkoiseen kypärään, ja ollen varma siitä, että vaeltava eurooppalainen metsästäjä aikoi pyytää hänen vieraanvaraisuuttaan, hän käänsi hevosensa ja ratsasti hitaasti tulijaa vastaan.
Puoli tuntia myöhemmin hän nousi huvilansa kuistikolle vieviä portaita ylös ja esitteli lady Greystoken ja herra Jules Frecoultin.
"Olin eksyksissä", selitti herra Frecoult. "Safarini johtaja ei ole milloinkaan ennen ollut tässä osassa maata, ja oppaat, joiden piti viedä meitä eteenpäin viimeksi kohtaamastamme kylästä, tunsivat maata vielä vähemmän kuin me. Lopuksi he karkasivat luotamme kaksi päivää sitten. Olen tosiaan onnellinen saadessani niin äkkiarvaamatta apua ikäänkuin kohtalon sallimasta. En tosiaan tiedä, mitä olisin tehnyt, jollen olisi tavannut teitä."
Päätettiin, että Frecoult jäisi seurueineen maatilalle useiksi päiviksi, kunnes kaikki täydelleen toipuisivat, ja sitten loordi Greystoke hankkisi oppaita viemään heidät turvallisesti takaisin sellaiselle seudulle, jonka Frecoultin safarin johtaja varmasti tuntisi.
Werperin oli jokseenkin helppo joutilaan ranskalaisen herrasmiehen valepuvussa pettää isäntäänsä ja päästä sekä Tarzanin että Jane Claytonin suosioon. Mutta mitä pitemmäksi ajaksi hän jäi, sitä enemmän vähenivät hänen toiveensa aikeittensa helposta toteuttamisesta.
Lady Greystoke ei ratsastanut milloinkaan yksinään kauas huvilalta, ja rajujen waziri-soturien uskollisuus, — nämä olivat suurena osana Tarzanin seurueessa, — näytti tekevän mahdottomaksi väkivaltaisen ryöstöyrityksen, saatikka wazirien lahjomisaikeen.