"Runsaan viikon matkan päässä etelään päin", vastasi Werper.
"Ja jollemme löydä sitä sieltä, missä sanot sen olevan, ymmärrätkö, mikä on rangaistuksesi?"
"Jollei se ole siellä, tiedän olevani mennyttä", vastasi belgialainen. "Tiedän, että se on siellä, sillä näin omin silmin, että se haudattiin sinne. Ja lisäksi, — siellä ei ole vain kymmenen kantamusta, vaan niin monta kuin viisikymmentä miestä voi kuljettaa. Se on kaikki sinun, jos lupaat huolehtia, että minut saatetaan turvassa englantilaisten suojelukseen."
"Sinä panet henkesi pantiksi siitä, että kulta löydetään?" kysyi Abdul.
Werper nyökkäsi myöntymykseksi.
"No hyvä", sanoi abessinialainen. "Minä lupaan, ja jos siellä on vain viisikin kantamusta, saat vapautesi. Mutta sinä olet vankina, kunnes kulta on hallussani."
"Olen tyytyväinen", sanoi Werper. "Lähdemmekö jo huomenna?"
Abdul Murak nyökkäsi, ja belgialainen palasi vartijoittensa luo. Seuraavana päivänä abessinialaiset sotilaat hämmästyivät saadessaan käskyn, joka muutti heidän kulkusuuntaansa koillisesta etelään. Ja niin tapahtui, että samana yönä, kun Tarzan ja kaksi hänen apinaansa tulivat rosvojen kylään, olivat abessinialaiset leirissä vain muutaman kilometrin päässä itäänpäin samasta paikasta.
Kun Werper uneksi vapaudesta ja häiriintymättömistä nautinnoista, jotka varastettuun pussiin kätketty omaisuus tarjosi, ja kun Abdul Murak makasi valveilla hautoen ahnaita ajatuksia viidestäkymmenestä kultakantamuksesta, jotka olivat vain muutaman päivämatkan päässä etelään päin, antoi Ahmet Zek apureilleen käskyn pitää sotureita ja kantajia valmiina etenemään seuraavana päivänä englantilaisen duarin raunioille ja tuomaan sen satumaisen rikkauden, jonka hänen karannut apulaisensa oli sanonut sinne olevan haudatun.
Ja hänen antaessaan määräyksiä teltassa kyyristeli vaitelias kuulija ulkopuolella, odottaen hetkeä, jolloin voisi turvallisesti tunkeutua telttaan ja etsiä kadonnutta pussia ja sieviä kiviä, joihin hän oli mieltynyt. Lopulta Ahmet Zekin mustapintaset toverit lähtivät hänen teltastaan, ja päällikkö meni heidän mukanaan polttaakseen piipullisen erään toverinsa seurassa ja jätti tällöin oman silkkisen majansa vartioimatta. Tuskin he olivat lähteneet, kun veitsen terä pistettiin takaseinän kankaan läpi noin kuusi jalkaa maasta ylöspäin ja nopea sivallus alaspäin avasi pääsytien ulkopuolella odottaville.