Hän käänsi silmänsä Janeen tämän ratsastaessa hänen sivullaan. Kuinka kaunis hän olikaan! Arabialaisen sormet avautuivat ja sulkeutuivat — ne olivat kuin laihat ruskeat petolinnun kynnet, jotka tahtoivat tuntea uhrin pehmeätä lihaa armottomassa puristuksessaan.
"Tiedättekö", hän kysyi kumartuen Janeen päin, "minne tämä mies tahtoisi viedä teidät?"
Jane Clayton nyökkäsi myöntävästi.
"Ja te tahdotte tulla mustan sulttaanin leluksi?"
Nuori nainen kohottautui suoraksi ja käänsi päänsä pois, mutta ei vastannut. Hän pelkäsi, että hän, tietäen sotajuonen, johon Frecoult oli ryhtynyt arabialaista vastaan, paljastaisi itsensä, kun ei osoittaisi kylliksi suurta kauhua ja inhoa.
"Voitte päästä tästä kohtalosta", jatkoi arabialainen. "Mohammed Beyd pelastaa teidät." Ja hän ojensi ruskean kätensä ja tarttui Janen oikean käden sormiin niin äkkiä ja niin rajusti, että hänen raaka intohimonsa paljastui tällöin yhtä selvästi kuin jos hän olisi sanoin sen ilmaissut.
Jane Clayton vääntäytyi irti hänen otteestaan.
"Te peto!" huudahti hän. "Jättäkää minut tai kutsun herra Frecoultia."
Mohammed Beyd vetäytyi pois tuijottaen synkästi eteensä. Hänen ohut ylähuulensa kaartui ylöspäin, paljastaen hänen tasaiset valkeat hampaansa.
"Herra Frecoult?" hän pilkkasi. "Ei täällä ole sellaista henkilöä. Miehen nimi on Werper. Hän on valehtelija, varas ja murhamies. Hän tappoi kapteeninsa Kongossa ja pakeni Ahmet Zekin turviin. Hän vei Ahmet Zekin ryöstämään teidän kotinne. Hän seurasi miestänne ja suunnitteli hänen kultansa rosvoamista. Hän on kertonut minulle, että te pidätte häntä suojelijananne, ja hän on käyttänyt tätä seikkaa hyväkseen voittaakseen teidän luottamuksenne, jotta sitten olisi helpompi viedä teidät pohjoiseen ja myydä jonkun mustan sulttaanin haaremiin. Mohammed Beyd on teidän ainoa toivonne." Näin vakuuttaen arabialainen lopetti puheensa, jonka tarkoituksena oli antaa ajatuksen aihetta vangille, ja kannusti hevostaan laukaten kulkueen etupäähän.