"Voin kestää mitä tahansa", vastasi Jane rohkeasti hymyillen, "kunhan se vain tarjoaa meille edes vähäisen pelastuksen mahdollisuuden".
"Teidän pitää tekeytyä kuolleeksi", selitti Werper, "ja sitten vien teidät leiristä pois. Ilmoitan vartiolle, että Mohammed Beyd on käskenyt minun viedä teidän ruumiinne viidakkoon. Tämän näennäisesti tarpeettoman toimenpiteen selitän siten, että Mohammed Beydissä oli syttynyt raju intohimo teitä kohtaan ja että hän siinä määrin katui tekoa, jonka kautta hänestä tuli teidän surmaajanne, ettei hän voinut kestää teidän elottoman ruumiinne sanatonta moitetta."
Jane nosti kätensä pysähdyttääkseen Werperin puheen. Hänen huulillaan väreili hymy.
"Oletteko ihan hullu?" hän kysyi. "Kuvitteletteko, että vartijat uskovat sellaista naurettavaa juttua?"
"Te ette tunne heitä", vastasi toinen. "Heidän karun ulkomuotonsa alla on paatuneesta ja rikollisesta luonteesta huolimatta selvästi havaittavissa romanttista tunteellisuutta, te tapaatte sen ominaisuuden tällaisilla ihmisillä kautta koko maailman. Romanttisuus se houkuttelee ihmisiä viettämään villiä lainsuojattoman ja rikollisen elämää. Se juoni onnistuu — älkää pelätkö."
Jane Clayton kohautti hartioitaan. "Voimme ainakin koettaa — ja mitä teemme sitten?"
"Kätken teidät viidakkoon", jatkoi belgialainen, "ja tulen teitä huomenna yksin hakemaan kahden hevosen kanssa".
"Mutta kuinka selitätte Mohammed Beydin kuoleman?" kysyi Jane. "Se huomataan ennenkuin te huomenna pääsette leiristä!"
"En selitä sitä", vastasi Werper. "Mohammed Beyd saa itse selittää sen — meidän täytyy jättää se hänen huolekseen. Oletteko valmis yrittämään?"
"Kyllä."