Pistäen revolverin taas koteloon hän astui nopeasti teltan oviaukolle. Vetäen verhot syrjään hän meni ulos ja pysähtyi vastapäätä miehiä, jotka lähestyivät nopeasti. Hän sai jollakin tavoin tarpeellisen määrän rohkeutta pakottaakseen huulensa hymyyn, kun nosti kätensä ja sillä tavoin esti heitä etenemästä.
"Nainen teki vastarintaa", hän sanoi, "ja Mohammed Beydin oli pakko ampua häntä. Hän ei ollut kuollut — ainoastaan vähäpätöisesti haavoittunut. Voitte mennä takaisin vuoteellenne. Mohammed Beyd ja minä pidämme silmällä vankia." Sitten hän kääntyi ja palasi telttaan ja rosvot, joita tämä selitys tyydytti, palasivat ilomielin jatkamaan keskeytynyttä untansa.
Kun Werper taas tuli Jane Claytonin luo, tunsi hän, että häntä nyt ohjasivat toiset tarkoitukset kuin ne, jotka vain muutamia minuutteja sitten olivat houkutelleet hänet vuoteeltaan. Kiihtymys, joka johtui ottelusta Mohammed Beydin kanssa, samoin kuin vaarat, jotka nyt uhkasivat rosvojen puolelta, kun aamu välttämättä paljastaisi, mitä vangin teltassa oli tänä yönä tapahtunut, olivat luonnollisesti hillinneet rajua intohimoa, jonka vallassa hän oli ollut telttaan astuessaan.
Mutta toinenkin, mahtavampi voima vaikutti nuoren naisen hyväksi. Vajotkoon mies kuinka syvälle tahansa, kunnia ja ritarillisuus eivät milloinkaan tyystin häviä hänen luonteestaan, jos hänellä on näitä ominaisuuksia ollut. Ja vaikka Albert Werperissä ei ollut enää pitkään aikaan näkynyt vähääkään olevan tällaisia piirteitä, olivat ne kumpikin heränneet hänessä eloon nuoren naisen vilpittömän kiitoksen vaikutuksesta.
Nyt vasta hän käsitti kauniin vangin melkein toivottoman ja kauhistavan aseman ja myöskin sen häpeän kuilun, johon hän itse oli vajonnut; hänen alennustilastaanhan oli johtunut, että hän, jalosyntyinen eurooppalainen, oli voinut näytellä sellaista osaa Jane Claytonin kodin, onnen ja hänen itsensä tuhoamisessa.
Hänen omallatunnollaan oli jo niin paljon alhaisia ja rikollisia tekoja, ettei hän voinut enää toivoa täydellistä sovitusta, mutta ensimmäisessä äkillisessä itsesyytösten puuskassa hän teki rehellisen päätöksen yrittää voimiensa mukaan korvata sen pahan, mitä hänen rikollinen ahneutensa oli tuottanut tälle suloiselle ja viattomalle naiselle.
Kun hän seisoi paikallaan, näennäisesti kuunnellen arabialaisten poistuvia askeleita, mutta todellisuudessa kuitenkin ajatuksiinsa syventyneenä, lähestyi Jane Clayton häntä.
"Mitä meidän pitää nyt tehdä?" hän kysyi. "Aamulla tämä tulee ilmi", ja hän osoitti Mohammed Beydin liikkumatonta ruumista. "He tappavat teidät, kun löytävät hänet."
Werper ei vastannut heti ja kääntyi sitten äkkiä naista kohti.
"Minulla on eräs suunnitelma", hän huudahti. "Siinä tarvitaan malttia ja rohkeutta teidän puoleltanne, mutta te olette jo osoittanut kumpaakin. Voitteko kestää vielä lisää?"