Kohottaen takaseinän alakulmaa Werper ryömi sisään ja lähestyi ruumista. Hetkeäkään epäröimättä hän tarttui kuolleen ranteisiin ja laahasi ruumiin siihen paikkaan, josta hän oli tullut sisään. Kontaten käsin ja jaloin hän tuli ulos samoin kuin oli mennyt sisään ja veti ruumista perässään. Päästyään teltasta hän hiipi sen sivulle ja tarkasti leiriä niin pitkälle kuin näki — kukaan ei ollut katselemassa.
Hän palasi ruumiin luo ja nosti sen olkapäälleen. Pannen koko yrityksensä menestymisen yhden kortin varaan juoksi hän nopeasti kapean aukon yli, joka erotti vangin teltan kuolleen teltasta. Hän pysähtyi silkkiseinän taakse, laski taakkansa maahan ja jäi siihen, kuunnellen monta minuuttia liikkumatta.
Saatuaan lopulta varmuuden, ettei kukaan ollut nähnyt häntä, hän kumartui ja kohotti telttaseinän alareunaa, meni selkä edellä sisään ja raahasi Mohammed Beydin ruumista jäljessään. Hän veti sitä perässään kuolleen rosvon vuodematoille saakka ja hapuili sitten pimeässä, kunnes löysi Mohammed Beydin revolverin. Hän palasi ase kädessä kuolleen miehen luo, polvistui vuoteen viereen ja pujottaen oikean kätensä aseineen mattojen alle kasasi vasemmalla kädellään joukon paksuja huopia revolverin yläpuolelle ja ympärille. Sitten hän veti liipasimesta ja yskäisi samalla hetkellä.
Joku teltan ulkopuolella seisova ei olisi hänen yskinnältään voinut kuulla tukahdutettua laukausta. Werper oli tyytyväinen. Synkkä hymy väreili hänen huulillaan, kun hän veti aseen matoista ja sovitti sen huolellisesti kuolleen miehen oikeaan käteen, taivuttaen kolme sormea kädensijan ympäri ja etusormi liipasimen suojuksen sisäpuolelle.
Hän viipyi vielä hetken järjestelläkseen sekaisia mattoja, ja lähti sitten, kuten oli tullutkin, kiinnittäen teltan takaseinän maahan, niinkuin se oli ollut, ennenkuin hän oli sitä kohottanut.
Mennen vangin telttaan hän poisti sieltäkin kaikki, mikä olisi osoittanut, että joku olisi kulkenut takaseinän alitse. Sitten hän palasi omaan telttaansa, astui sisään, kiinnitti telttansa takaseinän maahan ja ryömi vuoteelleen.
Seuraavana aamuna hän heräsi, kun Mohammed Beydin orja kiihtyneenä kutsui häntä oviaukolta.
"Pian! Pian!" huudahti musta kauhistuneella äänellä. "Tulkaa! Mohammed
Beyd on kuolleena teltassaan — hän on kuollut oman kätensä kautta."
Werper nousi nopeasti vuoteellaan istumaan, kuultuaan ensi hälytyksen, ja hänen kasvoillaan oli hämmästyksen ilme. Mutta mustan viime sanat houkuttivat hänen huuliltaan helpotuksen huokauksen, ja kasvojen jännittyneet piirteet lientyivät vinoksi hymyksi.
"Minä tulen", hän huudahti orjalle, ja vetäen saappaat jalkaansa hän nousi ja lähti teltastaan.