Kolme kertaa ryntäsivät arabialaiset aukeaman yli sinnepäin, mistä arvelivat nuolien singahtelevan, mutta joka kerralla lensi uusi nuoli takaapäin verottaen heidän joukkoansa. Sitten he kääntyivät taas hyökkäämään uudelle suunnalle. Vihdoin he ryhtyivät päättäväisesti etsimään metsästä, mutta mustat kaikkosivat kuin sulamalla heidän edestään, niin että he eivät nähneet vilahdustakaan vihollisesta.
Mutta heidän yläpuolellaan vaani mahtavien puiden tuuheassa lehvistössä synkkä olento. Se oli Apinain Tarzan, joka leijaili heidän päittensä päällä kuin tuonen varjo. Nyt joku manyuema tunki edelle tovereistaan. Kukaan ei ollut näkemässä, miltä taholta turma tuli, ja se tuli niin väleen, että jälempänä astelevat hetkistä myöhemmin kompastuivat kumppaninsa hengettömään ruumiiseen, jolla taaskin oli nuoli sydämessä.
Tällaisen sodankäynnin jatkuminen saa helposti valkoisetkin hermostumaan, eikä siis ole ihmeteltävää, että pakokauhu pian valtasi manyuemalaiset. Jos joku eteni muista, niin lävisti nuoli hänen sydämensä; jos joku jättäytyi jälkeen, hän oli kuoleman oma; jos joku hairahti sivulle vain pikku hetkiseksikin toveriensa näkyvistä, ei hän milloinkaan palannut — ja aina kun he tapasivat toveriensa ruumiita, törrötti yliluonnollisen tarkasti suoraan sydämeen iskenyt nuoli rinnassa. Mutta pahinta kaikesta oli, että he aamun kuluessa eivät olleet kuulleet tai nähneet vihollisesta pienintäkään muuta merkkiä kuin nuo armottomat vasamat.
Kun he vihdoin palasivat kylään, ei asianlaita ollut parempi. Tuon tuostakin tuupertui mies kuolleena maahan eri pitkien väliaikojen kuluttua, joiden aikaansaama kauhea jännitys oli tyrmistyttävää. Neekerit rukoilivat valkoisia isäntiään lähtemään tästä hirveästä paikasta, mutta arabialaisista oli pelottavaa marssia vihan- ja kostonhimoisen metsän läpi tämän uuden ja kauhean vihollisen ahdistamina, heillä kun oli kuljetettavana kylästä löytämänsä iso norsunluuvarasto. Mutta vielä vähemmin he halusivat jättää norsunluun sinne.
Vihdoin koko retkikunta pakeni ruohokattoisiin majoihin, — niissä he ainakin olisivat nuolilta turvassa. Puussa kylän yläpuolella piilevä Tarzan oli pannut merkille kojun, johon arabialaispäällikkö oli mennyt, ja heilauttaen itseään yli riippuvalla oksalla hän singahdutti raskaan keihäänsä jättiläislihastensa koko voimalla, niin että se lävisti katon. Tuskanulvahdus ilmaisi hänelle, että ase oli osunut. Tällä lähtötervehdyksellään vakuutettuansa heille, että heillä ei ollut turvaa missään koko maassa, Tarzan palasi metsään, keräsi soturinsa ja peräytyi puolisentoista kilometriä etelään käsin, levätäkseen ja syödäkseen. Hän jätti vartijoita erinäisiin puihin, joista näki kylään vievän polun; mutta mitään takaa-ajoa ei tapahtunut.
Tarkastettuansa voimansa hän ei havainnut ketään kaatuneeksi, — kukaan ei ollut saanut edes pienintä haavaa, jotavastoin osapuilleen tehty laskelma sai neekerit vakuutetuiksi, että heidän nuolensa olivat nappailleet ainakin kaksikymmentä vainolaista. He olivat riemusta hurjina ja mielivät kruunata päivän ylväällä hyökkäyksellä kylää vastaan, surmatakseen vihollisensa viimeiseen mieheen. He kuvittelivat erilaisia kidutuksiakin, joita käyttäisivät, ja nauttivat ajatuksissaan manyuemalaisten kärsimyksistä, niitä kun he erikoisesti vihasivat. Mutta silloin Tarzan särki päättäväisesti heidän suunnitelmansa.
"Olette hulluja!" huudahti hän. "Olen näyttänyt teille ainoan keinon, millä noita ihmisiä vastaan voi taistella. Olette jo surmanneet heistä kaksikymmentä, menettämättä ainoatakaan soturia, kun eilen sensijaan omaa menettelyänne noudattaessanne, jonka nyt uudistaisitte, menetitte ainakin tusinan, tappamatta ainoatakaan arabialaista tai ihmissyöjää. Teidän on taisteltava juuri minun neuvoni mukaan. Muutoin jätän teidät ja palaan omaan maahani."
He säikähtyivät tämän uhkauksen kuullessaan ja lupasivat häntä tunnollisesti totella, kunhan hän vain lupasi olla jättämättä heitä.
"Hyvä on", virkkoi Tarzan. "Palaamme yöksi leiripaikkaamme, kaadettujen norsujen luo. Minulla on suunnitelma antaakseni arabialaisten hiukan maistaa, mitä heillä on odotettavana, jos viipyvät meidän maassamme, mutta sen toimeenpanemisessa en tarvitse apua. Tulkaa! Jolleivät he päivän kuluessa saa enempää kärsiä, he rauhoittuvat, ja uusi pelko käy karmivammaksi kuin jos kaiken iltapäivää jatkaisimme pelotteluamme."
Siksipä he marssivat takaisin viimeöiseen leiriinsä, ja sytytettyään siellä isot nuotiot, aterioitsivat ja juttelivat päivän seikkailuista vielä kauan senjälkeen, kun oli tullut pimeä. Tarzan nukkui yön puoliväliin, nousi sitten ja hiipi metsän sysimustaan pimentoon. Tuntia myöhemmin hän saapui kylän edustalla olevan aukeaman reunaan. Vaaja-aitauksen sisällä paloi leirinuotio. Apinamies hiipi aukeaman yli salvattujen porttien eteen. Aitauksen raoista hän näki yksinäisen vartijan istumassa nuotiolla.