Äänettömästi hiipi Tarzan kyläkujan päässä olevalle puulle. Hän kiipesi hiljaa paikalleen ja sovitti nuolen jouseensa. Muutaman minuutin hän koetti tarkkaan tähdätä vartijaan, mutta havaitsi, että huojuvat oksat ja nuotion värähtelevä hohde teki harhaanampumisen vaaran liian suureksi. Ja hänen oli osattava aivan suoraan sydämeen, jotta kuolema olisi niin hiljainen ja äkillinen kuin hänen suunnitelmansa vaati.
Hän oli paitsi joustaan, nuoliansa ja köyttänsä ottanut mukaansa surmaamaltaan vartijalta edellisenä päivänä sieppaamansa pyssyn. Ripustaen ne kaikki sopivalle oksalle hän laskeutui keveästi maahan paaluvarustuksen sisäpuolelle, aseenaan vain pitkä puukkonsa. Vartija istui selin häneen. Kissan tavoin hiipi Tarzan torkkuvan miehen luo. Hän oli hänestä nyt kahden askeleen päästä. Vielä silmänräpäys ja veitsi sujahtaisi äänettömästi miehen sydämeen.
Tarzan kyyristyi harpatakseen, sillä se on aina viidakkoeläimen varmin ja nopein hyökkäystäpä, mutta silloin neekeri jonkun herkän vaiston varoittamana hypähti seisaalleen ja kääntyi apinamiestä kohti.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Wazirilaisten valkoinen päällikkö
Kun mustan manyuema-miehen silmät osuivat omituiseen ilmestykseen, joka seisoi hänen edessään, uhkaava veitsi kädessä, alkoi hän kauhusta muljottaa. Hän unohti pyssynsä, unohti edes huutaa — hänen ainoa ajatuksensa oli paeta tätä pelottavaa valkoista villiä, tätä jättiläistä, jonka paksuilla hyllyvillä lihaksilla ja laajalla rinnalla nuotion värähtelevä hohde leikki.
Mutta ennenkuin hän ehti kääntyä, oli Tarzan hänen kimpussaan, ja silloin vartija mieli huutaa apua, mutta se oli myöhäistä. Iso käsi puristi hänen henkitorveansa ja hänet painettiin maahan. Hän taisteli hurjasti reuhtoen, mutta turhaan. Sitkeästi kuin verikoiran julmat hampaat puristivat nuo kauheat sormet häntä kurkusta. Nopeasti ja varmasi tukehdutettiin hänet. Hänen silmänsä lensivät ammolleen, kieli työntyi ulos suusta, kasvot saivat kamalan sinipunervan värin, jäykistyvät lihakset vavahtivat, ja sitten virui manyuemalais-vartija aivan hievahtamatta.
Apinamies heitti ruumiin toiselle leveälle olalleen ja ottaen miehen pyssyn käveli hiljaisin askelin uinuvan kylän katua pitkin puuta kohti, josta hänen oli niin helppo päästä vaajavarustuksilla ympäröityyn kylään. Hän kantoi kuolleen vartijan ylös sokkelomaiseen lehväröykkiöön.
Ensiksi hän riisti ruumiilta patruunavyön ja sellaisia koristuksia, kuin hän halusi, kiilaten sen mukavaan oksanhaarukkaan siksi aikaa, kun hänen näppärät sormensa etsivät saalista, jota hän ei oikein voinut pimeässä eroittaa. Kun hän oli lopettanut, otti hän miehelle kuuluvan pyssyn ja astui kauaksi oksalle, jonka päästä voi paremmin eroittaa hökkelit. Tähdäten huolellisesti mehiläispesää muistuttavaa rakennusta kohti, jossa tiesi johtavain arabialaisten olevan, hän vetäisi liipasinta. Melkein heti kuului voihkinaa vastaukseksi. Tarzan hymyili. Hän oli taaskin osannut.
Laukauksen jälkeen oli leirissä hetkisen hiljaa, ja sitten manyuemalaiset ja arabialaiset parveilivat hökkeleistään kuin vihaiset hörriäiset, mutta tositeossa he olivat vieläkin enemmän säikähtyneitä kuin vihaisia. Edellisen päivän jännitys oli saanut sekä neekerit että valkoiset pelokkaiksi, ja tämä ainoa laukaus yön pimeästä herätti nyt heidän mielessään kaikenlaisia kamalia otaksumia.