Ja kun he huomasivat, että heidän vartijansa oli kadonnut, ei heidän pelkonsa suinkaan talttunut, ja ikäänkuin ylläpitääkseen rohkeuttaan sotaisilla toimilla he alkoivat nopeasti ammuskella kylän suljettuja portteja vastaan, vaikka ei mitään vihollista ollut näkyvissä. Tarzan käytti hyväkseen tämän ammunnan korvia huumaavaa melua itse lähettääkseen luodin väkijoukkoon alapuolelleen.
Kukaan ei muskettien rätinässä kuullut hänen laukaustansa, mutta jotkut lähellä seisovat näkivät yhden joukostaan äkkiä lyyhistyvän maahan. Kun he kumartuivat hänen ylitseen, oli hän kuollut. Heidät valtasi pakokauhu, ja arabialaisten täytyi käyttää kaikkea raakaa arvovaltaansa pidättääkseen manyuemat juoksemasta huiskin haiskin viidakkoon — mihin tahansa kauheasta kylästä pois.
Jonkun ajan kuluttua he alkoivat rauhoittua, ja kun heidän keskuudessaan ei enää sattunut salaperäisiä kuolemantapauksia, rohkaistuivat jälleen. Mutta se oli lyhyt hengähdysaika, sillä juuri kun he olivat tulleet vakuutetuiksi, että heitä ei enää häirittäisi, päästi Tarzan kamalan voihkaisun, ja kun ryöstöretkeilijät katsahtivat äänen suuntaan, niin apinamies, joka seisoi heiluttaen kuollutta vartijaa hiljaa edestakaisin, paiskasi ruumiin äkkiä kauaksi heidän päittensä päälle.
Säikähdyksestä ulvahdellen hajosi joukko kaikkiin suuntiin välttääkseen tätä uutta ja kauheaa olentoa, joka näkyi hyökkäävän heidän kimppuunsa. Heidän säikähtyneessä mielikuvituksessaan vartijan ruumis, joka käsivarret ja koivet harallaan putosi heidän keskellensä, näytti isolta petoeläimeltä. Hädissään kiipesivät monet neekereistä paaluaidan yli, kun taas toiset riuhtaisivat porttien puomit irti ja kirmasivat kuin hullut aukeaman yli viidakkoa kohti.
Vähään aikaan ei kukaan kääntynyt tarkastamaan pelättiä, mutta Tarzan tiesi, että he kohta niin tekisivät, ja aavisteli jokseenkin varmasti, mihin he ryhtyisivät havaittuaan, että se oli vain heidän vartijansa kuollut ruumis, vaikkakin he epäilemättä senkin jälkeen vielä olisivat kauhuissaan. Ja senvuoksi hän hävisi äänettömästi etelää kohti liikkuen kuutamon valaisemaa ylätasanteen lehvätietä wazirilaisten leirille päin. Sitten yksi arabialaisista kääntyi ja näki, että heidän niskaansa puusta syöksähtänyt esine virui hiljaa ja liikahtamatta kyläkujan keskellä, mihin oli pudonnut. Varovaisesti hän hiipi takaisin sitä kohti, kunnes havaitsi, että se oli vain ihminen. Hetkistä myöhemmin hän oli olennon vieressä ja pian hän oli tuntenut sen kylän porttia vartioineen manyuemalaisen ruumiiksi.
Hänen toverinsa kerääntyivät nopeasti hänen kutsustaan, ja hetkisen kiihtyneen keskustelun jälkeen he tekivät juuri sen, mitä Tarzan oli otaksunut heidän tekevän — kohottaen pyssyt olkapäitään vasten he ampuivat yhteislaukauksen toisensa perään puuhun, josta ruumis oli heitetty. Jos Tarzan olisi vielä ollut siellä, olisi hänet sata luotia lävistänyt.
Kun arabialaiset ja manyuemat huomasivat, että heidän kuolleen toverinsa ruumiissa ei ollut muuta väkivallan merkkiä kuin jättiläiskokoisten sormien jäljet ajettuneessa kaulassa, joutuivat he taas suurempaan pelkoon ja epätoivoon. Että he eivät yöllä olleet turvassa edes varustetussa kylässä, vaikutti heihin kauhistuttavana yllätyksenä. Että vihollinen saattoi astua heidän keskelleen leiriin ja surmata heidän vartijansa paljain käsin, näytti aivan käsittämättömältä, joten taikauskoiset manyuemalaiset alkoivat kovasta onnestaan syyttää yliluonnollisia voimia. Eivätkä valkoisetkaan kyenneet antamaan parempaa selitystä.
Ainakin viisikymmentä heidän joukostaan juoksi pimeän viidakon läpi, vähääkään tietämättä, milloin heidän kamala vihollisensa uudistaisi aloittamansa kylmäverisen teurastuksen. Mutta vimmattu ryhmä yltiöpäitä julmureita jäi nukkumatta odottamaan päivän sarastusta. Vain arabialaisten luvattua, että päivänkoitteessa lähdettäisiin kylästä ja riennettäisiin pois heidän omaa maatansa kohti, suostuivat jälellä olevat manuyemalaiset viipymään kylässä hetkistäkään kauemmin. Ei edes heidän julmien isäntiensä pelko riittänyt voittamaan tätä uutta kauhua.
Ja niinpä Tarzan sotureineen, kun he seuraavana aamuna palasivat hyökkäämään, tapasivat rosvoilijat valmiina lähtemään kylästä. Manyuemat olivat kuormitetut ryöstetyllä norsunluulla. Sen nähdessään Tarzan irvisti, sillä hän tiesi, että he eivät sitä kuljettaisi kauaksi. Sitten hän näki jotakin, mikä herätti hänessä levottomuutta. Joukko manyuemalaisia sytytteli tulisoihtuja leirinuotion hiilloksesta. He aikoivat panna kylän palamaan.
Tarzan istui korkeassa puussa muutaman sadan metrin päässä paaluaidasta. Asettaen kämmenensä torveksi hän huusi äänekkäästi arabiankielellä: "Älkää sytyttäkö majoja, tai me tapamme teidät kaikki! Älkää sytyttäkö majoja, tai me tapamme teidät kaikki!"