Clayton tähysti ulappaa joka suunnalle.
"Missä ne lienevät?" virkkoi hän. "Upota ne eivät ole voineet, sillä ei ole ollut aallokkoa ja kaikki olivat huvipurren vajotessa pinnalla — minä näin ne kaikki."
Hän herätti toiset veneessä olijat ja selitti tilanteen vakavuuden.
"On aivan samantekevää, vaikka veneet ovatkin hajaantuneet, hyvä herra", sanoi yksi merimiehistä. "Ne ovat kaikki varanneet muonaa, joten eivät siinä suhteessa tarvitse toisiaan, ja jos myrsky nousee, ne eivät voisi olla toisilleen avuksi, vaikka olisivat yhdessäkin koolla. Mutta kun ne ovat hajaantuneina, on paljon suurempi mahdollisuus, että joku poimitaan laivaan, jolloin heti lähdetään muita etsimään. Jos olisimme yhdessä, niin olisi vain yksi pelastumisen mahdollisuus, kun nyt sitä vastoin saattaa olla neljä."
He käsittivät hänen mietteittensä järkevyyden, ja ne ilahduttivat heitä, mutta heidän ilonsa oli lyhyt, sillä kun päätettiin, että soudettaisiin taukoamatta itään päin mannermaata kohti, havaittiin, että merimiehet, jotka olivat käytelleet ainoita kahta airoa, joilla vene oli varustettu, olivat nukkuneet työssään ja sallineet molempain airojen solahtaa mereen. Eikä niitä ollut missään vedenpinnalla havaittavissa. Nyt seurasi vihaisia sanoja ja syytöksiä, minkä vuoksi merimiehet olivat joutua tappeluun, mutta Claytonin onnistui heidät tyynnyttää. Hetkistä myöhemmin kuitenkin herra Thuran oli vähällä saada aikaan uuden mellakan häijysti huomauttamalla kaikkien englantilaisten ja varsinkin englantilaisten, merimiesten typeryydestä.
"Ka, ka, toverit", puhui eräs miehistä, nimeltään Tompkins, joka ei ollut ottanut osaa riitaan, "ei tässä ränttää jankata ja morkkailla. Jos kerran tuo Spider on sanonut että me jollakin hiton tavalla pärjäämme kumminkin, niin mitä hyötyä on riitelemisestä? Aterioitkaamme, sanon minä."
"Se ei ole tuhma tuuma", virkkoi herra Thuran ja kääntyen sitten kolmanteen, Wilson-nimiseen merimieheen, lisäsi: "Siirtäkää yksi noista läkkirasioista tänne peräpuolelle, hyvä mies."
"Noutakaa se itse", tiuskaisi Wilson. "Minä en tottele minkään… muukalaisen käskyjä. Te ette o' vielä tän aluksen kapteeni."
Seurauksena oli, että Claytonin täytyi itse mennä noutamaan läkkirasiaa, ja sitten syntyi taas vihaista sananvaihtoa, kun eräs merimiehistä syytti Claytonia ja herra Thurania siitä, että yksissä tuumin tahtoivat hallita muonavaroja saadakseen itse suurimman osan.
"Jonkun pitää ottaa päällikkyys veneessämme", sanoi nyt Jane Porter aivan tyrmistyneenä inhoittavasta torailusta, joka heti alussa ennusti väkinäistä tunnelmaa ehkä monipäiväisenkin yhdessäolon aikana. "On kyllin kauheaa olla yksinään heikossa veneessä Atlantilla ilman seurueemme jäsenten alituisen kahnauksen ja riitelemisen tuottamaa lisäkurjuutta ja -vaaraa. Teidän miesten tulisi valita päällikkö ja sitten totella hänen määräyksiään joka suhteessa. Täällä on ankaran kurin, tarve suurempi kuin hyvin järjestetyssä laivassa."