"Auttaessasi minua pakenemaan pelkäät siis ainoastaan sitä, että uskolaisesi keksisivät juonesi?"
"Sitä vain. Kuolleet ovat kuolleita, ne eivät voi vahingoittaa — eivätkä auttaa. Olemme siis kokonaan oman neuvokkuutemme varassa, ja mitä pikemmin toimimme, sitä parempi. Vaivoin onnistuin pettämään heidän valppautensa juuri äsken, kun läksin tuomaan sinulle tätä ruokaerää. Jos yritän sitä joka päivä, olisi se suurinta hulluutta. No, koettakaamme, kuinka pitkälle vapautta kohti pääsemme, ennenkuin minun täytyy palata."
Tyttö vei Tarzanin takaisin kammioon alttarihuoneen alle. Täällä hän kääntyi yhteen sieltä lähtevistä monista käytävistä. Pimeässä Tarzan ei voinut nähdä, mikä se niistä oli. Kymmenen minuuttia he hapuilivat hitaasti tuossa mutkittelevassa käytävässä, kunnes vihdoin tulivat suljetulle ovelle. Täällä Tarzan kuuli tytön kopeloivan avainta, ja sitten kuului metallisalvan kilahdus metallia vasten. Ovi lensi auki narisevilla saranoillaan, ja he astuivat sisälle.
"Täällä sinä olet turvassa huomeniltaan asti", sanoi tyttö.
Sitten hän meni ulos ja sulkien oven jälkeensä lukitsi hänet sinne.
Siellä, missä Tarzan seisoi oli pimeä kuin manalassa. Eivät edes hänen tottuneet silmänsä voineet tunkea tämän sysimustan pimeyden läpi. Varovaisesti hän liikkui eteenpäin, kunnes hänen ojennettu kätensä kosketti seinään, ja sitten hän käveli hyvin verkalleen kammion neljää seinää pitkin.
Se oli kaikesta päättäen kaksikymmentä jalkaa kunnekin. Lattia oli sementistä ja seinät muuraamattomista kivistä. Siitä näki, mitä menettelytapaa maanpinnalla olevassa rakenteessa oli käytetty. Pieniä erikokoisia graniittipaloja oli taitavasti sommiteltu yhteen ilman laastia, näitä vanhoja perustuksia laskettaessa.
Ensi kierrollaan seinustalla Tarzan luuli havaitsevansa merkillisen ilmiön huoneessa, jossa ei ollut ikkunaa ja yksi ainoa ovi. Taasen hän hiipi huolellisesti seiniä pitkin. Ei, hän ei voinut erehtyä! Hän pysähtyi seinän keskikohdalle ovea vastapäätä. Hetkisen hän seisoi aivan liikkumatta ja siirtyi sitten pari askelta sivulle. Taaskin hän kääntyi, vain liikkuakseen jonkun askeleen toiselle sivulle.
Vielä kerran hän kiersi huoneen kokonaan, tunnustellen: huolellisesti jokaista kämmenenleveyttä seinissä. Vihdoin hän pysähtyi juuri sille paikalle, joka oli hänen uteliaisuutensa herättänyt. Ei ollut epäilystäkään! Selvästi puhalsi raitis ilmavirta kammioon muurauksen rakosista juuri siltä kohdalta — eikä mistään muualta.
Tarzan tunnusteli useita graniitinpalasia, joista seinä sillä kohdalla oli kyhätty, ja vaivojensa palkkioksi hän lopuksi löysi yhden, joka oli helposti nostettavissa. Se oli noin kymmenen tuuman laajuinen, ja sen pinta tuntui kamarin sisäpuolella kolmen tuuman levyisenä ja kuutta pitkänä. Yhden erältään irroitti apinamies samanlaatuisia kiviä. Seinä näkyi tällä kohtaa olevan tehty yksinomaan näistä melkein säännöllisistä liuskoista. Vähässä ajassa hän oli poistanut tusinan verran, ja nyt hän ulottui koskettamaan seuraavaa muurauskerrosta. Ihmeekseen hän ei tuntenut mitään poistamiensa muurikivien takana niin pitkälti kuin hänen kookas käsivartensa ulottui.