"Hyvä Jumala!" mutisi Tarzan. "Missä ne olivat silloin, kun ne näit, ja mitä tietä ne kulkivat?" jatkoi apinamies.
"Ne olivat toisen veden varrella tuolla takana", ja apina näytti etelään päin. "Kun ne menivät ohitseni, vaelsivat ne aamua kohti, ylöspäin pitkin veden syrjää."
"Milloin se tapahtui?" kysyi Tarzan.
"Puoli kuuta sitten."
Enempää kysymättä hyppäsi apinamies puihin ja kiiti kuin ruumiistansa erkaantunut henki itäänpäin, Oparin ammoin unohdettua kaupunkia kohti…
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Tarzan jälleen Oparissa
Kun Clayton palasi suojaan ja huomasi Jane Porterin olevan poissa, oli hän nääntyä pelosta ja surusta. Hän tapasi herra Thuranin aivan järjissään, sillä kuume oli jättänyt hänet ihmeellisen nopeasti, mikä on yksi sen omituisuuksia. Heikko ja uupunut venäläinen lepäsi vielä ruohovuoteella heidän majassaan. Kun Clayton kysyi häneltä tyttöä, näkyi hän kummastelevan, että Jane ei ollut saapuvilla.
"En ole kuullut mitään tavallisuudesta poikkeavaa", sanoi hän. "Mutta minähän olen suuren osan ajasta ollut tajutonna."
Jos mies ei olisi ollut niin ilmeisesti heikko, olisi Clayton epäillyt hänellä olevan kaameita tietoja tytön olinpaikasta; mutta hän näki hyvin, että Thuranilta puuttui riittävää tarmoa omin avuin edes laskeutuakseen suojasta maahan. Hän ei nykyisessä ruumiillisessa tilassaan olisi voinut tyttöä vahingoittaa eikä kiivetä karkeita tikkaita pitkin takaisin suojaan.