Neitonen huoahti helpotuksesta ja antoi päänsä vaipua hänen olkaansa vasten. Apinamies tiesi saaneensa anteeksi. Sinä iltana Tarzan rakensi sievän pienen lehtimajan jättiläispuun huojuville oksille, ja siinä nukkui tyttö, kun taas apinamies asettautui oksan tyveen hänen alapuolelleen, valmiina unessakin häntä suojelemaan.
Heidän matkansa rannikolle kesti monta päivää. Missä tie oli helppo, he kävelivät käsi kädessä mahtavan metsän kaartuvain oksain alla, kuten etäisessä muinaisuudessa lienevät kävelleet heidän historiantakaiset esivanhempansa. Milloin pohjapensaikko oli sotkuista, otti Tarzan tytön väkevään syliinsä, kantaen häntä keveästi puiden lomitse. Ja päivät tuntuivat aivan liian lyhyiltä, sillä he olivat hyvin onnelliset. Jolleivät he niin levottomina olisi tahtoneet rientää Claytonin avuksi, olisivat he rajattomasti pitentäneet tämän ihmeellisen matkan ihanaa iloa.
Viimeisenä päivänä ennen heidän rannikolle saapumistaan Tarzan vainusi edeltään ihmisiä — neekereitä. Hän ilmoitti sen tytölle ja varoitti häntä pysymään ääneti. "Viidakossa on harvoja ystäviä", huomautti hän kuivasti. Puolessa tunnissa he saapuivat hiipien pienen mustan soturijoukon pateille, joka marssi jonossa länteen päin. Kun Tarzan näki heidät, huudahti hän ilosta, — ne olivat hänen omia wazirejansa. Busuli oli siellä ja muita, jotka olivat seuranneet häntä Opariin. Hänet nähdessään he tanssivat ja kaiuttivat riemuhuudon. Sanoivat viikkokausia häntä etsineensä.
Mustat ilmaisivat melkoista kummastusta nähdessään valkoisen tytön hänen seurassaan, ja kun kuulivat, että siitä oli tuleva hänen naisensa, koettivat he kilvassa osoittaa tytölle kunnioitusta. Onnellisten wazirien nauraessa ja tanssiessa ympärillään he saapuivat rannikon karkeatekoiselle majalle.
Ei näkynyt mitään merkkiä elämästä, eikä kuulunut vastausta heidän kutsuihinsa. Tarzan kiipesi nopeasti pieneen lehvämajaan ilmestyäkseen sieltä silmänräpäystä myöhemmin tyhjä tinatuoppi kädessä. Heittäen sen alas Busulille hän käski tämän noutaa vettä, ja sitten hän viittasi Jane Porteria tulemaan puuhun.
Yhdessä he kumartuivat kuihtuneen hahmon yli, joka ennen oli ollut englantilainen aatelismies. Kyyneleet kumpusivat tytön silmiin hänen nähdessään poloisen painuneet posket, ontot silmät ja kärsimyksen piirtämät juovat ennen niin nuorekkailla ja kauniilla kasvoilla.
"Hän elää vielä", sanoi Tarzan. "Teemme hänen hyväkseen voitavamme, mutta pelkään tulleemme liian myöhään."
Kun Busuli oli tuonut vettä, pakotti Tarzan muutamia tippoja halkeilleiden ja paisuneiden huulien välitse. Hän kostutti kuumaa otsaa ja hautoi kuihtuneita jäseniä.
Nyt avasi Clayton silmänsä. Heikko varjomainen hymy välähti hänen kasvoillaan, kun hän näki tytön kumartuneena ylitseen Tarzanin näkeminen muutti hänen ilmeensä ihmettelyksi.
"Kaikki on hyvin, vanha veikko", sanoi apinamies. "Pääsimme ajoissa luoksenne. Kaikki muuttuu nyt hyväksi, ja me toimitamme teidät jalkeille ennenkuin aavistattekaan."