Englantilainen pudisti heikosti päätänsä. "On liian myöhäistä", kuiskasi hän. "Mutta sama se. Mieluummin kuolenkin."
"Missä on herra Thuran?" kysyi tyttö.
"Hän jätti minut, kun kuume paheni. Hän on piru. Kun pyysin häneltä vettä, jota olin liian heikko noutamaan, joi hän minun nähteni, heitti loput maahan ja nauroi minulle vasten kasvoja."
Tuota miestä muistellessa elvytti elonkipuna potilasta. Hän ponnistautui toisen kyynärpäänsä varaan. "Niin", virkkoi hän melkein huutaen, "minä tahdon elää. Tahdon elää siihen asti, että löydän ja surmaan sen pedon!" Mutta lyhyen ponnistuksen jälkeen hän oli entistä heikompi ja vaipui jälleen mätäneville ruohoille, jotka vanhan päällystakin kera olivat olleet Jane Porterin vuoteena.
"Älkää välittäkö Thuranista", sanoi Apinain Tarzan laskien rauhoittavasti kätensä Claytonin otsalle. "Hän kuuluu minulle, ja minä kyllä hänet lopuksi tavoitan — olkaa huoleti."
Jonkun aikaa Clayton lepäsi hyvin hiljaa. Monta kertaa täytyi Tarzanin kallistaa korvansa lähelle tuota vajonnutta rintaa eroittaakseen riutuneen sydämen heikon tykytyksen. Illan tullen potilas elostui jälleen lyhyeksi hetkiseksi.
"Jane", kuiskasi hän. Tyttö kumarsi päänsä lähemmäksi voidakseen eroittaa heikot sanat. "Minä olen tehnyt vääryyttä sinulle — ja hänelle." Sairas nyökkäsi heikosti apinamiestä kohti. "Minä rakastin sinua niin hellästi — kehno puolustus sinulle tekemälleni vääryydelle; mutta minä en voinut sietää ajatusta, että sinusta luopuisin. En rukoile anteeksiantoa. Haluan nyt tehdä vain sen, mitä minun olisi pitänyt tehdä vuosi sitten."
Hän hapuili allaan olevan villanutun taskusta jotakin, mitä oli siinä levätessään kuumekohtausten väliajoilla keksinyt. Nyt hän sen löysi — rutistuneen keltaisen paperinpalan. Hän ojensi sen tytölle, ja kun tämä sen otti, vaipui Claytonin käsivarsi hervottomasti rinnalle, hänen päänsä painui taaksepäin, hän haukkasi hiukan ilmaa, jäykistyi ja oli hiljaa. Sitten Apinain Tarzan veti vaatteenpoimun hänen ylöspäin käännetyille kasvoilleen.
Hetkisen he olivat polvillaan, tytön huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa, ja heidän seisoessaan kumpikin puolellaan tätä nyt rauhallista olentoa, kumpusivat kyyneleet apinamiehen silmiin, sillä hänen oman sydämensä kokemat tuskat olivat opettaneet hänet säälimään muiden kärsimyksiä.
Kyyneliensä lävitse luki tyttö sähkösanoman kauhtuneelta keltaiselta paperilta, ja hänen lukiessaan avartuivat hänen silmänsä. Kahdesti hän luki nuo hämmästyttävät sanat ennenkuin saattoi täysin käsittää niiden tarkoituksen.