Jane Porter oli tästä iloissaan, ja sisimmässä sydämessään hän ihmetteli tämän merkillisen miehen tavatonta luonteenhienoutta: vaikka hän oli eläinten kasvattama ja eläinten joukossa kasvanut, oli hänessä vain korkeimman sivistyksen hienostuksessa kehittyvää todellista ritarillisuutta ja hellyyttä.
He olivat taivaltaneet noin viisi kilometriä niistä kahdeksasta, jotka eroittivat heidät Tarzanin omasta rannasta, kun etumaisina astuvat wazirit äkkiä pysähtyivät osoittaen kummastuneina outoa olentoa, joka rannikkoa pitkin käveli heitä kohti. He näkivät miehen kävelemässä hitaasti, katse maahan luotuna, kiiltävä silkkihattu päässä ja kädet ristissä pitkän, mustan nutun liepeiden alla.
Hänet nähdessään Jane Porter äännähti hämmästyksestä ja ilosta ja juoksi nopeasti häntä vastaan. Hänen äänensä kuullessaan vanhus vilkaisi ylös ja huomatessaan, kuka hänen edessään oli, huudahti hänkin helpoituksen tunteesta ja onnesta. Kun professori Archimedes Q. Porter oli kaapannut tyttärensä syliinsä, valuivat kyyneleet hänen ryppyisille vanhoille kasvoilleen, ja vasta muutaman minuutin perästä hän kykeni kyllin hallitsemaan itseään puhuakseen.
Kun hän hetkistä myöhemmin tunsi Tarzanin, oli heidän vaikea saada hänet uskomaan, että murhe ei ollut järkyttänyt hänen järkeänsä, sillä samoin kuin muutkin seurueen jäsenet hän oli ollut niin täysin varma apinamiehen kuolemasta, että oli varsin pulmallista sovittaa se varmuus yhteen Janen "metsänjumalan" ilmielävyyden kanssa. Uutinen Claytonin kuolemasta liikutti vanhusta syvästi.
"En voi sitä käsittää", sanoi hän. "Herra Thuran vakuutti meille, että hän kuoli jo monta päivää sitten."
"Thuran on siis luonanne?" kysyi Tarzan.
"Niin on. Vasta äskettäin hän löysi meidät ja opasti meidät teidän hökkeliinne. Leiripaikkamme oli vain lyhyen matkaa pohjoiseen päin. Kylläpä hän riemastuu teidät molemmat nähdessään!"
"Ja kummastuu", lisäsi Tarzan.
Vähäistä myöhemmin saapui tämä omituinen seurue aukeamalle, jolla apinamiehen hökkeli sijaitsi. Se oli täynnä ihmisiä, jotka tulivat ja menivät, ja melkein ensimmäinen, jonka Tarzan näki, oli D'Arnot.
"Paul!" huudahti hän. "Mitä Herran nimessä te täällä teette? Vai olemmeko kaikki järjiltämme?"