"Magnifique!" huudahti Couden kreivitär henkeään pidättäen.
"Kuinka?" kysyi kreivi kääntyen nuorta puolisoaan kohti. "Mikä on suurenmoista?" Ja kreivi vilkaisi eri tahoille etsiäkseen hänen ihailunsa esinettä.
"Oh, ei yhtään mikään, rakkaani", vastasi kreivitär heikon hetkellisen punan värittäessä hänen jo hiukan rusoittavaa poskeansa. "Muistelin ihaillen New Yorkin pilvenpiirtäjiä, joiksi niitä nimitetään." Ja kaunis kreivitär sovitti itsensä mukavammin laivatuoliinsa, tarttuen jälleen aikakauslehteen, jonka "ei yhtään mikään" oli saanut hänet pudottamaan helmaansa.
Hänen puolisonsa syventyi uudestaan kirjaansa, mutta kuitenkin lievästi ihmetellen, että hänen kreivittäressään kolme päivää New Yorkista lähdön jälkeen oli äkkiä herännyt ihastusta juuri niitä rakennuksia kohtaan, joita hän aivan hiljakkoin oli pitänyt hirveinä.
Nyt laski kreivi kirjan kädestään. "Aika käy kovin ikäväksi, Olga", sanoi hän. "Ehkäpä menen etsiskelemään muita, joilla saattaa olla yhtä ikävää, nähdäkseni, emmekö saa kyllin monta kokoon korttipeliä varten."
"Etpä ole kovin kohtelias, puolisoni", vastasi nuori nainen hymyillen. "Mutta koska minun on yhtä ikävä, voin antaa anteeksi. Menehän siis nakkelemaan vanhoja väsyttäviä korttejasi, jos se sinua huvittaa."
Kun kreivi oli lähtenyt, salli nuori rouva silmänsä salavihkaa siirtyä nuoreen, kookkaaseen mieheen, joka lojui tuolilla vähän matkan päässä.
"Magnifigue!" huoahti hän vielä kerran. Kreivitär Olga de Coude oli kaksikymmenvuotias. Hänen miehensä oli neljänkymmenen vuoden ikäinen. Rouva oli hyvin uskollinen aviovaimo, mutta kun hänelle ei ollut suotu mitään sananvaltaa puolisonsa valinnassa, niin on tuskin luultavaa, että hän oli kiihkeästi ja intohimoisesti rakastunut siihen, jonka kohtalo ja hänen ylhäinen venäläinen isänsä olivat hänelle hankkineet. Siitä, että hän hämmästyneenä päästi pienen hyväksyvän ihastuksen huudahduksen komean nuoren muukalaisen nähdessään, ei siis kuitenkaan tule otaksua, että hän ajatuksissaan oli millään tavoin uskoton puolisolleen. Hän vain ihaili, niinkuin olisi ihaillut jokaista erikoisen komeaa loistonäytettä, olipa se mitä lajia tahansa. Ja nuori mies oli kieltämättä uljaan näköinen.
Rouvan salavihkaa silmäillessä näitä kasvoja sivulta päin mies nousi ja lähti kannelta. Couden kreivitär viittasi ohimenevälle tarjoilijalle. "Kuka on tuo herrasmies?" kysyi hän. "Hän on merkitty matkustajaluetteloon monsieur Tarzaniksi Afrikasta, hyvä rouva", vastasi tarjoilija.
— Aika avarat tilukset, — ajatteli nuori nainen, mutta nyt hänen mielenkiintonsa heräsi yhä enemmän.