Hän juoksi nopeasti pari korttelinmittaa ja poikkesi sitten pieneen yökahvilaan, jonka pesuhuoneessa poisti katoilla kiipeilemisen jättämät merkit käsistään ja vaatteistaan. Kun hän muutamaa minuuttia myöhemmin tuli ulos, alkoi hän verkalleen astuskella asuntoansa kohti.
Jokseenkin lähellä sitä hän tuli kirkkaasti valaistulle bulevardille, jonka yli hänen oli mentävä. Seisoessaan säteilevän kaarilampun alla antaakseen erään auton mennä ohitse hän kuuli suloisen naisäänen mainitsevan nimeänsä. Vilkaisten sitä kohti hän kohtasi Olga de Couden hymyilevät silmät. Tämä istui eteenpäin nojautuneena auton takaistuimella. Tarzan vastasi syvällä kumarruksella hänen tervehdykseensä. Kun hän jälleen suoristausi, oli auto kauniine matkustajineen jo tiessään.
"Rokoff ja Couden kreivitär samana iltana", hymähti hän. "Pariisi ei sittenkään ole varsin laaja."
NELJÄS LUKU
Kreivitär selittää
"Pariisinne on vaarallisempi kuin minun villit viidakkoni", lopetti
Tarzan kerrottuaan seikkailuistaan ystävälleen aamulla sen illan
jälkeen, jolloin oli kohdannut roistot ja poliisit Rue Maulella.
"Miksi ne viekoittelivat minut sinne? Oliko niiden nälkä?"
D'Arnot teeskenteli kauhun pöyristystä, mutta naurahti tälle omituiselle vihjaukselle.
"On kai vaikeata kohota viidakkotason yläpuolelle ja keskustella sivistyneiden tapojen mukaisesti, ystäväni?" virkkoi hän ärsytellen.
"Sivistyneiden, totisesti", vastasi Tarzan pilkallisesti. "Viidakkotasolla ei suosita julmuushurjailua. Siellä surmaamme ravinnoksi ja itsepuolustukseksi, siepataksemme itsellemme puolison tai suojellaksemme pienokaisiamme. Kaikki näet tapahtuu jonkin suuren luonnonlain käskystä. Mutta täällä! Uh, sivistyneet ihmiset ovat petoja raaempia. Ne tappavat huvikseen tai, vielä pahempaa, käyttävät täkynään jaloa tunnetta, ihmisen veljeysvaistoa, viekoitellakseen uhrinsa perikatoon. Lähimmäiseni avunhuutoihin vastatakseni minä riensin huoneeseen, jossa murhamiehet minua väijyivät.
"En käsittänyt, en voinut pitkään aikaan jälkeenpäinkään käsittää kenenkään naisen voivan vaipua niin syvälle turmelukseen kuin täytyi olla vaipunut avunpyynnön varjolla houkutellakseen pelastajaksi rientävän surman suuhun. Mutta niin kai oli laita, — Rokoffin läsnäolo ja naisen käytös, kun hän kertomukseni kieltäen tahtoi luovuttaa minut poliisin käsiin, eivät siedä muuta selitystä hänen menettelylleen. Rokoff varmaan tiesi minun usein kulkevan Rue Maulea pitkin. Hän väijyi minua, hän oli laatinut koko suunnitelmansa pienintä yksityiskohtaa myöten, sanellut naisellekin hänen tarinansa siltä varalta, että sattuisi solmu lankaan, kuten todella tapahtuikin. Kaikki on minulle täysin selvää."