Sitten miehet poistuivat kadulta. Piha ja kahvila tyhjentyivät. Varovaisesti laskeutui Tarzan tytön ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän palasi katolle, laski Abdulin alas ja nosti sitten tytön odottavan arabialaisen käsivarsille.
Ikkunalta Abdul pudottausi lyhyen matkan alhaalla olevalle kadulle, kun taas Tarzan otti tytön syliinsä ja hyppäsi alas, kuten oli niin monta kertaa tehnyt omassa kotoisessa metsässään taakka käsivarsillansa. Pieni säikähdyksen parahdus pääsi tytön huulilta, mutta Tarzan laskeusi kadulle melkein ilman tärähdystä ja asetti tytön loukkaantumattomana seisaalleen.
Tyttö riippui hänessä hetkisen.
"Kuinka väkevä herra on ja kuinka ketterä!" huudahti hän. "El adrea, musta leijona, ei ole väkevämpi ja ketterämpi."
"Minä tahtoisin tavata sen 'mustan leijonanne'", sanoi Tarzan. "Olen paljonkin kuullut siitä puhuttavan."
"Jos tulette isäni duariin, niin saatte sen nähdä", vastasi tyttö. "El adrea oleksii vuoriston liepeillä sieltä pohjoiseen ja tulee öisin luolastaan isän duariin ryöstelemään. Yhdellä ainoalla käpäläniskulla se murskaa härän pääkallon, ja onneton se myöhästynyt matkaaja, joka öisin ulkona tapaa el adrean." Enemmittä selkkauksitta he pääsivät hotelliin. Uninen isäntä ei millään muotoa tahtonut suostua panemaan toimeen Kadur ben Sadenin etsimistä ennen aamua, mutta kultaraha antoi asialle toisen suunnan, niin että palvelija tuokiota myöhemmin lähti kiertämään pienemmissä hotelleissa eli karavaanimajoissa, joihin alkuasukkaat yöpyivät ja joissa erämaan sheikin saattoi otaksua löytävän mieluistaan seuraa. Tarzan oli pitänyt välttämättömänä löytää tytön isän vielä sinä yönä, peläten hänen lähtevän kotimatkalleen niin varhain aamulla, että häntä ei voitaisi tavoittaa.
Kun he olivat odotelleet puolisen tuntia, palasi sanansaattaja Kadur ben Sadenin kanssa. Vanha sheikki astui huoneeseen kysyvä ilme ylpeillä kasvoillaan.
"Monsieur on osoittanut minulle kunnian…" aloitti hän, ja sitten hänen katseensa osui tyttöön. Ojennetuin käsivarsin hän astui huoneen yli tätä vastaan. "Tyttäreni!" huudahti hän. "Allah on armollinen!" ja kyyneleet sumensivat vanhan soturin tuimat silmät.
Kun tyttö oli kertonut, kuinka hänet ryöstettiin kodistaan ja millä tavoin hän nyt vihdoin pelastui, ojensi Kadur ben Saden kätensä Tarzanille.
"Kaikki, mitä Kadur ben Sadenilla on, kuuluu sinulle, ystäväni, — henkenikin", lausui hän hyvin koruttomasti, mutta Tarzan tiesi, että se ei ollut pelkkää sanahelinää.