Päätettiin, että, vaikka kolmen heistä oli ratsastettava tuskin ollenkaan nukuttuaan, olisi viisainta lähteä aikaisin aamulla ja yrittää päästä Bu Saadaan yhdessä päivässä. Miehille se olisi verraten helppoa, mutta tytölle epäilemättä varsin väsyttävä matka.
Hän kuitenkin oli innokkain sille lähtemään, hänestä tuntui, että hän ei voinut kyllin nopeasti päästä perheen ja tuttaviensa luo, joista oli ollut kaksi vuotta erossa.
Tarzanista tuntui kuin ei olisi sulkenut silmiäänkään ennenkuin hänet herätettiin, ja tunnin kuluttua siitä oli seurue matkalla etelään Bu Saadaa kohti. Usean kilometrin pituudelta oli tie hyvää ja matka edistyi nopeasti, mutta äkkiä se muuttui hiekka-aukeaksi, johon hevosten jalat vaipuivat vuohiskarvoja myöten melkein joka askeleella. Paitsi Tarzania, Abdulia ja sheikkiä tyttärineen oli mukana neljä villiä maurilaista sheikin heimosta, jotka olivat saattaneet häntä matkalla Sidi-Aissaan. Näin heillä, seitsenpyssyisellä joukolla, ei juuri ollut syytä pelätä hyökkäystä päivän aikaan; ja jos kaikki sujui hyvin, saapuisivat he Bu Saadaan ennen yön tuloa.
Navakka tuuli verhosi heidät erämaan lentohiekkaan, kunnes Tarzanin huulet olivat paahtuneet ja rakoilla. Se, mitä he saattoivat nähdä ympäröivästä seudusta, ei suinkaan ollut viehättävää — laaja alue epätasaista maata, joka aaltoili pieninä karuina kumpareina. Vain siellä täällä kasvaa kituutti ryhmä surkastuneita pensaita. Kaukana etelässä kohosivat saharalaisen Atlas-vuorijonon hämärät ääriviivat. Kuinka erilaista, ajatteli Tarzan, — olikaan täällä kuin hänen poikavuosiensa rennosti rehoittavassa Afrikassa!
Abdul oli aina varuillaan, vilkui taaksepäin aivan yhtä usein kuin eteensä. Jokaisen kukkulan huipulla, jolle he nousivat, hänellä oli tapana pysähdyttää hevosensa ja kääntyä perin huolellisesti tarkkaamaan seutua heidän takanaan. Vihdoin hänen tarkkaavaisuutensa tuli palkituksi. "Katsokaa!" huudahti hän. "Tuolla takanamme on kuusi ratsastajaa."
"Varmaankin viimeiltaiset ystävänne, monsieur", huomautti Kadur ben
Saden kuivasti Tarzanille.
"Siitä ei epäilystä", vastasi apinamies. "Olen pahoillani, että seurani tekee matkanne vaaranalaiseksi. Ensi kylässä minä jään vaatimaan noilta herroilta selitystä, sillävälin kun te ratsastatte eteenpäin. Minun ei tarvitse olla tänä iltana Bu Saadassa ja vieläkin vähemmin, koska silloin ette saisi ratsastaa rauhassa."
"Jos te pysähdytte, niin me pysähdymme", sanoi Kadur ben Saden. "Siihen asti, kun pääsette turvaan ystävienne luo tai vihollinen on luopunut takaa-ajosta, me jäämme seuraanne. Siitä asiasta ei ole sen enempää sanottavaa."
Tarzan nyökäytti päätänsä. Hän oli harvasanainen mies, ja kenties Kadur ben Saden oli häneen siitäkin syystä mieltynyt, sillä jos arabialainen jotakin halveksii, niin hän halveksii puheliasta miestä.
Kaiken lopun päivää näki Abdul vilahduksia ratsumiehistä heidän jäljessään. Ne pysyttelivät aina jokseenkin saman matkan päässä. Tilapäisten levähdysten ja pitemmän puolipäiväpysähdyksen aikana ne eivät saapuneet lähemmäksi.