Puhuttuaan hän vilkaisi vain ohimennen Gernoisiin, sillä hän ei suonut miehen tietävän, että häntä epäiltiin tai pidettiin silmällä, ajattelipa mitä tahansa. Hänen huomautuksensa vaikutus upseeriin saattoi kuitenkin todistaa tämän osanottoa eräihiin äskeisiin tapahtumiin tai tietoisuutta niistä. Tarzan näki tumman punan hiipivän esille Gernoisin kauluksen alta. Hän tyytyi siihen huomioon ja muutti nopeasti puheenaihetta.
Kun osasto ratsasti Bu Saadasta etelään seuraavana aamuna, oli puolitusinaa arabialaisia sitä saattamassa.
"Ne eivät kuulu komennukseen", selitti Gerard vastaukseksi Tarzanin kysymykseen. "Ne saattavat meitä vain toveruudesta."
Tarzan oli Algeriassa ollessaan kylliksi tutustunut arabialaisten luonteeseen tietääkseen, että se ei ollut syy, sillä arabialainen ei koskaan liioin rakasta muukalaisten seuraa, varsinkaan ranskalaisten sotilasten. Sen vuoksi heräsi hänessä epäluuloa ja hän päätti pitää tarkoin simalla tätä pientä joukkoa, joka seuraili sotilaskolonnaa noin kolmanneskilometrin päässä. Mutta ne eivät saapuneet kyllin lähelle pysähdyttäessäkään, jotta hän olisi voinut niitä oikein tarkastaa.
Hän oli kauan ollut varma siitä, että hänen kintereillään hiiviskeli palkattuja salamurhaajia, eikä hän epäillyt, että Rokoff oli juonen takana. Tahtoiko tämä sillä kostaa sen, että Tarzan aikaisemmin oli useammin kuin kerran tehnyt tyhjiksi venäläisen aikeet ja hänet nöyryyttänyt, vai oliko siihen syynä hänen toimintansa Gernoisin jutussa, sitä hän ei voinut päättää. Jos jälkimäinen olettamus oli oikea, ja se näytti luultavalta, koska hän oli havainnut Gernoisin häntä vaarallista vihollista vastaan, sillä Algerian erämaissa, joihin he nyt olivat matkalla, sattuisi monta tilaisuutta raivata tieltään epäilty vihollinen hiljaa ja kenenkään epäluuloa herättämättä.
Leiriydyttyään kahdeksi päiväksi Djelfaan ratsasti kolonna lounasta kohti, josta oli saapunut sanoma, että rosvot hätyyttelivät heimoja, joiden duarit sijaitsivat vuorten juurella.
Pieni arabialaisjoukko, joka oli heitä saatellut Bu Saadasta, oli äkkiä hävinnyt samana yönä kun käsky oli tullut valmistautua aamulla lähtemään Djelfasta. Tarzan kyseli siltä ja tältä miehistön joukosta, mutta kukaan ei voinut hänelle sanoa, miksi maurit olivat heidät jättäneet tai mihin suuntaan olivat kääntyneet. Hänestä näytti asia epäilyttävältä, varsinkin kun oli huomannut Gernoisin keskustelevan erään kanssa puoli tuntia senjälkeen kun kapteeni Gerard oli antanut määräyksensä uudesta liikkeestä. Ainoastaan Gernois ja Tarzan tunsivat matkasuunnitelman. Sotamiehet tiesivät vain, että heidän oli valmistauduttava purkamaan leirinsä seuraavana aamuna. Tarzan aprikoi, olisiko Gernois ilmoittanut arabialaisille matkan suunnan.
Myöhään sinä iltapäivänä he leiriytyivät pieneen kosteikkoon, missä sijaitsi erään sheikin duar, jonka karja oli ryöstetty ja paimenet surmattu. Arabialaiset tulivat esille vuohentaljateltoistaan, ympäröivät sotilaat ja tekivät monenlaisia kysymyksiä maan kielellä, sillä sotamiehet itsekin olivat alkuasukkaita. Tarzan, joka Abdulin avulla jo oli oppinut solkkaamaan melko paljon arabian kieltä, kyseli eräältä nuoremmista miehistä, joka oli saattanut sheikkiä tämän käydessä kunniatervehdyksellä kapteeni Gerardin luona.
Ei, hän ei ollut nähnyt mitään kuusimiehistä ratsastajajoukkuetta matkalla Djelfasta päin. Lähettyvillä oli hajallaan muita keitaita — kenties ne olivat matkanneet johonkin niistä. Sitäpaitsi oleskeli ylhäällä vuoristossa rosvoja — ne ratsastivat usein pienissä ryhmissä pohjoiseen päin Bu Saadaan, jopa Aumaleen ja Buiraan asti. Olivat hyvinkin saattaneet olla rosvoja, jotka johonkin noista kaupungeista tekemältään huvimatkalta palasivat väkensä keskuuteen.
Aikaisin seuraavana aamuna jakoi kapteeni Gerard komennuskuntansa kahtia, jättäen toisen osan luutnantti Gernoisin huostaan ja asettuen itse toisen etunenään. Heidän oli tutkittava vuoret tasangon vastakkaisilla puolilla.