"Ja minkä osaston mukana tahtoo herra Tarzan ratsastaa?" kysyi kapteeni. "Tai ehkä monsieur ei välitä rosvojen metsästämisestä?"
"Oh, minä lähden mielelläni mukaan", riensi Tarzan selittämään. Hän koetti juuri keksiä veruketta Gernoisia seuratakseen. Kauan hänen ei tarvinnut olla ymmällä, ja apu tuli odottamattomalta taholta. Gernois itse puhui.
"Jos kapteeni tahtoisi luopua ilosta saada herra Tarzan tällä kertaa mukaansa, pitäisin minä tosiaan suurena kunniana, että monsieur tänään ratsastaisi minun kanssani", sanoi hän äänellä, josta ei puuttunut sydämellisyyttä. Tarzanista tuntui, että luutnantti oli sydämellisyydessään ehkä mennyt varomattoman pitkällekin, mutta hän riensi lausumaan mielihyvänsä tästä järjestelystä.
Niinpä luutnantti Gernois ja Tarzan ratsastivat pois vieretysten pikku spahi-osaston etunenässä. Gernoisin sydämellisyys oli lyhytaikainen. Tuskin he olivat ratsastaneet kapteeni Gerardin ja hänen miestensä näkyvistä, kun hän jälleen vaipui tavalliseen harvapuheisuuteensa. Mitä edemmäksi he ehtivät, sitä epätasaisemmaksi kävi maa. Se kohosi yhtenään vuoristoa kohti, johon he puolipäivän lähestyessä ratsastivat perätysten kapeaa, syvää, veden uurtamaa rotkoa pitkin. Pienen puron partaalla komensi Gernois miehensä puolipäivälepoon. Täällä he söivät vaatimattoman ateriansa ja täyttivät vesileilinsä. Tunnin levähdyksen jälkeen he ratsastivat eteenpäin joenuoman reunaa pitkin, kunnes saapuivat pieneen laaksoon, josta haaraantui useita kallioisia rotkoja. Täällä he pysähtyivät ja Gernois tähysteli tarkoin ympäröiviä kukkuloita alanteen keskeltä.
"Täällä me hajaannumme", sanoi hän; "muutamia saa ratsastaa kuhunkin noista rotkoista". Ja sitten hän alkoi jakaa sotilaitaan pikku ryhmiin ja antaa määräyksiä niitä komentaville aliupseereille. Sen tehtyään hän kääntyi Tarzanin puoleen. "Monsieur suvainnee jäädä tänne, siihen asti kun palaamme."
Tarzan epäröi, mutta upseeri sieppasi sanat hänen suustansa. "Joku näistä osastoista saattaa joutua otteluun", sanoi hän, "eikä sivullisia siviilihenkilöitä saa olla taistelun aikana häiritsemässä."
"Mutta, paras luutnantti", selitti Tarzan, "minä olen aivan valmis asettumaan teidän tai jonkun kersanttinne tai korpraalinne komennettavaksi ja taistelemaan riveissä heidän ohjeittensa mukaan. Sitä varten minä tulinkin."
"Sepä minua ilahduttaisi", vastasi Gernois irvistäen, mitä ei yrittänytkään salata. Sitten hän lisäsi lyhyesti: "Te olette minun käskyjeni alainen, ja minä käsken teitä jäämään tänne, kunnes palaamme. Päättyköön asia tähän." Ja hän kääntyi ja kannusti ratsunsa juoksemaan toisten edellä. Hetkistä myöhemmin oli Tarzan yksinään aution vuoriröykkiön keskellä.
Aurinko paahtoi kuumasti ja senvuoksi hän etsi suojaa läheisen puun alta. Pantuaan hevosensa siihen liekaan hän istahti maahan polttelemaan. Itsekseen hän kiroili Gernoisia kepposen vuoksi, jonka tämä oli hänelle tehnyt. Pieni halpamainen kosto, ajatteli Tarzan, mutta sitten juolahti äkkiä hänen mieleensä, että mies ei ollut niin hupsu, tyytyäkseen tekemään vastustajalleen näin joutavaa, vähäpätöistä kiusaa. Sen takana täytyi olla jotakin syvällisempää. Näin ajatellen hän nousi ja otti kiväärinsä tupesta. Hän katsoi sen panoksia ja näki, että makasiini oli täynnä. Sitten hän tarkasti revolverinsa. Tämän ensimmäisen varovaisuustoimenpiteen jälkeen hän tarkkasi kukkuloita ja eri rotkojen suita. Hän oli päättänyt, ettei häntä yllätettäisi torkkumassa.
Aurinko laski yhä alemmaksi, mutta ei näkynyt merkkiäkään spahien palaamisesta. Vihdoin peittyi laakso varjoon. Tarzan oli liian ylpeä palatakseen leiriin ennenkuin oli antanut osastolle riittävästi aikaa ehtiä takaisin laaksoon, jonka arveli määrätyn niiden kokoontumispaikaksi. Yön tullen hän tunsi itsensä turvallisemmaksi hyökkäystä vastaan, sillä hän oli pimeän tuttu. Hän tiesi, että kukaan ei voinut lähestyä häntä niin varovaisesti, että olisi voinut pettää hänen tarkkaavaiset ja herkät korvansa. Niiden avuksi tuli silmät, joilla hän näki hyvin yöllä. Ja jos saavuttaisiin häntä kohti tuulen puolelta, niin hänen nenänsä ilmoittaisi hänelle vihollisen tulon jo pitkän matkan päästä. Tuntien siis olonsa jotensakin huolettomaksi hän nukahti, selkä puuta vasten.