KYMMENES LUKU
Varjojen laakson läpi
Kun Tarzan käveli karua joenuurtoa pitkin Afrikan hohtavan kuun alla, tunsi hän voimakkaana viidakon kutsun. Yksinäisyys ja kesytön vapaus täytti hänen sydämensä elämällä ja kimmoisuudella. Hän oli jälleen Apinain Tarzan, jonka kaikki vaistot olivat valveilla mahdollisen yllätyksen varalta, jonkun viidakkovihollisen puolelta, mutta joka silti asteli kevein mielin ja pää pystyssä, ylpeän tietoisena voimastaan.
Vuorten öiset äänet olivat uusia hänelle, ja kuitenkin ne hivelivät hänen korviaan kuin puolittain unohdetun lemmen vieno sävel. Monet hän vaistomaisesti tunsi — ah, olipa yksi varsin kodikaskin: Sheetan, leopardin, etäinen yskintä. Mutta loppu-ulahduksessa oli outo nuotti, joka teki hänet epäileväksi. Hän kuulikin pantterin äänen.
Samassa uusi ääni — pehmeä, salavihkainen tassutus — tunkeutui esille muiden joukosta. Mitkään muut ihmiskorvat kuin apinamiehen eivät olisi sitä keksineet. Aluksi hän ei sitä tajunnut, mutta vihdoin hän käsitti, että sen saivat aikaan useiden ihmisolentojen paljaat jalat. Ne hiipivät hänen takanaan ja lähestyivät häntä kohti hiljaa. Häntä vaanittiin.
Silmänräpäyksessä hän oivalsi, miksi Gernois oli jättänyt hänet pikku laaksoon. Mutta oli sattunut jokin mutka, — miehet olivat tulleet liian myöhään. Yhä lähempää kuuluivat askeleet. Tarzan pysähtyi kääntyen heitä kohti, kivääri valmiina kädessä. Nyt hän näki pikaisen vilahduksen valkoisesta burnusista. Hän huusi ääneen ranskankielellä, kysyen mitä he hänestä tahtoivat. Vastauksena oli leimahdus pitkästä pyssystä, ja laukauksen pamahtaessa Apinain Tarzan syöksähti eteenpäin, kaatuen kasveilleen.
Arabialaiset eivät hyökänneet heti esille; päinvastoin he odottivat varmistuakseen siitä, että uhri ei noussut. Sitten he tulivat nopeasti piilostaan ja kumartuivat hänen ylitseen. Selvisi pian, että hän ei ollut kuollut. Eräs miehistä painoi pyssynpiippunsa Tarzanin takaraivoon lopettaakseen hänet, mutta toinen viittasi hänet sivulle. "Jos me viemme hänet elävänä, on palkkio suurempi", selitti hän.
Sitten he sitoivat hänen kätensä ja jalkansa ja nostaen hänet ylös sälyttivät hänet neljän miehen hartioille. Matka erämaata kohti jatkui. Vuoristosta ulos päästyään he kääntyivät etelään ja tulivat aamun valjetessa paikalle, missä hevoset seisoivat kahden joukkoon kuuluvan miehen huostassa.
Täältä heidän kulkunsa oli nopeampaa. Tarzan, joka oli tullut tajuihinsa, sidottiin ylimääräisen hevosen selkään, joka nähtävästi oli sitä varten tuotu. Hänen haavansa oli vain vähäinen naarmu, joka oli uurtanut lihaa ohimolta. Verenvuoto oli tyrehtynyt, mutta hänen kasvonsa ja pukunsa olivat tahmean hurmeen tahraamat. Hän ei ollut virkkanut sanaakaan senjälkeen kun oli joutunut näiden arabialaisten käsiin, eivätkä he olleet muulla tavoin häntä puhutelleet kuin joillakuilla lyhyillä käskyillä silloin kun saavuttiin hevosten luo.
Kuuden tunnin ajan he ratsastivat polttavaa erämaata pitkin, välttäen keitaita, joiden lähettyviltä heidän tiensä kulki. Keskipäivän tienoilla he saapuivat parikymmentä telttaa käsittävään duariin. Täällä he pysähtyivät, ja yhden arabialaisen päästellessä alfa-ruohosta tehtyjä köysiä, joilla hän oli sidottu juhtaansa, ympäröi hänet parvi miehiä, naisia ja lapsia. Monet niistä, varsinkin naiset, näkyivät nauttivan vangin herjaamisesta, ja jotkut olivat menneet niinkin pitkälle, että viskelivät häntä kivillä ja löivät kepeillä, mutta silloin saapui paikalle vanha sheikki ja häristi heidät pois.