"Ali-ben-Ahmed kertoi minulle", sanoi hän, "että tämä mies oli yksinään vuoristossa ja tappoi el adrean. Mitä se muukalainen, joka pani meidät häntä väijymään, tarkoittanee, en tiedä, ja mitä hän tälle miehelle tehnee, kun hänet hänelle jätämme, siitä en välitä; mutta vanki on uljas mies, ja niin kauan kuin hän on meidän hallussamme, on häntä kohdeltava sille kuuluvalla kunnioituksella, joka yksinään ja yöllä ajaa isopäistä ruhtinasta ja tappaa hänet."
Tarzan oli kuullut, missä määrin arabialaiset kunnioittivat leijonan surmaajaa, eikä hän pahoitellut, että sattuma oli noin suosiollisena tullut hänen avukseen pelastamaan hänet heimon halpamaisesta kidutuksesta. Vähän sen jälkeen hänet vietiin vuohennahkatelttaan leirin yläosaan. Siellä hänelle annettiin ruokaa ja sitten hänet jätettiin sidottuna sinne lepäämään kotitekoisen maton kappaleelle.
Hän näki vartijan istumassa heikon vankilan ovella, mutta kun hän yritti murtaa vahvoja siteitänsä, havaitsi hän, että kaikki ylimääräinen varovaisuus hänen vangitsijainsa taholta oli aivan tarpeetonta. Eivät edes hänen jättiläislihaksensa voineet katkoa noita monisäikeisiä köysiä.
Juuri ennen pimeäntuloa lähestyi useita miehiä telttaa, jossa hän virui, ja he astuivat sisälle. Kaikki olivat arabialaisessa puvussa, mutta piankin muuan joukosta astui Tarzanin luo, ja kun hän antoi kasvojensa alapuolta verhonneen vaatteen poimujen valahtaa sivulle, näki apinamies Nikolas Rokoffin häijyt kasvot. Miehen partaisilla huulilla oli pahanilkinen hymy.
"Ah, monsieur Tarzan", sanoi hän, "tämäpä vasta hauskaa! Mutta miksi ette nouse tervehtimään vierastanne?" Sitten hän raa'asti kiroten karjaisi: "Ylös siitä, koira!" ja vetäen jalkansa taaksepäin potkaisi Tarzania saappaallaan rajusti kylkeen. "Tästä saat vielä, ja tästä ja tästä", jatkoi hän potkiessaan Tarzania kasvoihin ja kylkeen. "Kerran jokaisesta solvauksestasi minua kohtaan."
Apinamies ei vastannut — hän ei viitsinyt edes katsahtaa venäläiseen senjälkeen kun oli hänet tuntenut. Vihdoin sheikki, joka oli otsa rypyssä seisonut tämän halpamaisen hyökkäyksen mykkänä katselijana, tuli väliin.
"Seis!" käski hän. "Tapa hänet, jos tahdot, mutta minä en salli uljasta miestä noin häpeällisesti rääkättävän silmieni edessä. Melkeinpä tekisi mieleni päästää hänet vapaaksi, nähdäkseni, kuinka kauan sinä sitten häntä potkisit."
Tämä uhkaus teki nopeasti lopun Rokoffin raakuudesta, sillä hän ei suinkaan tahtonut nähdä Tarzania kahleistaan päästettynä, niin kauan kuin oli noiden mahtavain käsivarsien ulottuvilla.
"Hyvä on", vastasi hän arabialaiselle; "minä surmaan hänet hetimiten".
"Ei minun duarini piirissä", vastasi sheikki. "Kun hän lähtee täältä, lähtee hän elävänä. Mitä teet hänelle erämaassa, ei liikuta minua, mutta en tahdo ranskalaisen verta heimoni viaksi vieraan riidan vuoksi, — tänne lähetettäisiin sotaväkeä, surmattaisiin monta kansastani, poltettaisiin telttamme ja ajettaisiin karjamme pois."